Blogia koskevaa puhetta

Kesälomalle

No niin, nyt on vielä aika sanoa pari sanaa tästä blogista ennen kuin se jää kesätauolle. Viime vuonna en taukoa pitänyt, kun blogi oli muutenkin vasta alkutekijöissään. Nyt on kuitenkin hyvä hetki hieman levätä ja kerätä uusia voimia ja ideoita.

Sanonpa sen, että olen itse ihan tyytyväinen kirjoituksiini. Olen jopa yllättynyt, ettei aihepulaa ole syntynyt, vaikka en olekaan voinut kertoilla uusista työkokemuksistani. Aina voisi panostaa kirjoituksiin enemmän ja hankkia runsaammin taustatietoja lihaksi luiden ympärille, mutta merkintöjen pohdiskeleva sävy on myös ollut tarkoituksellista. Samoin tietty kuivakka sävy.

Uskon myös, että uusia työjaksoja tulee, ja siten blogi ehkä muuttuu teidän lukijoiden kannalta taas vähän mielenkiintoisemmaksi. Onhan mukavampaa, kun voi puhua kokemuksen pohjalta eikä vain pyöritellä asioita omassa päässään. Nyt tämä blogi varmaankin rullailee siinä rajoilla, kun havaintoni kirjastomaailmasta ovat välillä liiankin korkealentoisia.

Palautteesta olisin myös iloinen, vaikka ei se välttämätöntäkään ole. Suunnilleen kyllä tiedän tilastojen perusteella, että kyllä tätä blogia jotkut oikeasti lukevatkin. Se on jo itsessään palkinto. Kiitos siis teille, jotka olette olleet mukana ja joita kiinnostaa edes vähän.

Senkin sanon, että hieman kirjoitusoppaiden vastaisesti kirjoitan pitkiä ja vaikeita artikkeleita ihan melkein tarkoituksella. Näin on, koska tämä on minun blogini. Haluan pitää sen vankasti filosofisella asialinjalla ja lukijoille sopivan haastavana. Haluan pitää kirjoitukseni myös rehellisinä omille ajatuksilleni, jotka mielellään tulevat julki varsin hämärässä ja monimutkaisessa muodossa.

Minulle ei oikeastaan edes ole niin väliä, vaikka saattaisinkin saada enemmän lukijoita jollain toisella tyylillä. Toivon, että te lukijat edes osittain ymmärrätte tämän valinnan. Jos nyt ette innokkaasti nyökyttelisikään sille hyväksymisen merkiksi, niin ehkä saatatte sentään sietää minua ja hulluja tekstejäni.

Toivotan tässä teille hyvää kesää ja hyviä kirjastosäitä! Nehän voivat olla sekä poutaa että sadetta riippuen siitä, mikä innostaa parhaiten viettämään aikaa kirjaston aineistojen parissa. Palataan asiaan elokuun puolella.

Aineistot, Asiakaspalvelu, Kirjastoverkko

Kysymyksiä herättävä kellutus

Nyt kotikaupungissani saa palauttaa kirjat mihin tahansa kirjaston toimipisteeseen. Ennen ne piti palauttaa sinne mistä ne lainasikin. Ja mikä vielä on uutta, aineisto jää sihen kirjastoon mihin ne palautti. Tätä kutsutaan kellutukseksi (tai kelluttamiseksi, miten kai vaan).

Sanon tässä sen, etten ole oikein perehtynyt kelluttamisen teoriaan tai sen hyviin ja huonoihin puoliin. Ilmeisesti hyvät puolet voittavat huonot, kun uudistus on tehty. Voin kuitenkin tässä jakaa pari ajatusta siitä, miten olen uudistuksen kokenut arjessani.

Yllättäen päällimmäinen kysymykseni on ollut se, onko oikein että teen asiat helpoimman kaavan kautta. Onko oikein, että kun lainaan teoksen muusta kirjastosta, teen itselleni asian helpommaksi kun palautan sen omaan kaupunginosakirjastooni? Vai pitäisikö minun olla ystävällinen ja huomaavainen muita kohtaan, eli olettaa olevan järkevää palauttaa kirja samaan paikkaan ja samaan hyllyyn kuin mistä sen otin?

Onneksi minun ei sentään tarvitse ajatella, että tuottaisin kirjastolle kuljetuskustannuksia, kun kellutus on olemassa. Kuljetuskustannusten edes jonkinlaisen kattamisen takiahan varausmaksun maksaa mielellään.

Kelluttaminen tuntuu silti jotenkin radikaalilta ajatukselta. Se vähentää ennustettavuutta ja muuttaa varmasti joitakin ajatusmalleja siitä, miten ajattelemme aineiston sijaitsevan kirjastoverkon sisällä. En sano sitä huonoksi jutuksi, mutta voin sanoa että se herättää pohdintoja. Ja ehkä pelkojakin.

Oma vastaukseni itselleni on ollut suunnilleen tälläinen: ”Älä pohdi liikaa, mitä muut ajattelevat, tai mitä mahdollisia huonoja puolia uudistuksesta saattaa huonoimmassa tapauksessa seurata. Tämä uudistus on tarkoitettu sinua varten. Sinua, asiakasta. On ollut tarkoitus, että sinun asioimisesi helpottuu.”

Mutta onko näin, jos kyse on jostain kirjasarjasta, jonka täydellisyyden minä hajotan siirtämällä yhdenkin teoksen toiseen toimipisteeseen? Enkö silloin tee muille hallaa? Siis kaltaiselleni asiakkaalle.

Niin, mutta eihän minun pitäisi miettiä näitä asioita. Tässä minä olen palveltavan asiakkaan, en kirjastoammattilaisen roolissa. Ei asiakkaan tarvitse palvella toista asiakasta. Ja minä olenkin palauttanut jo kaksi kirjaa kätevästi lähikirjastooni, enkä sinne mistä ne lainasin. Se on ollut minulle helpompaa.

Samalla olen tuntenut pientä naurettavaa kaupunginosapatriotismia, kun tiedän että lähikirjastoni kokoelmat ovat karttuneet jollain hyvällä teoksella. ”Tässä minä teen omasta kirjastostani hienomman ja paremman verrattuna suureen ja mahtavaan pääkirjastoon.”

Niin… eihän minun pitäisi miettiä näitä asioita. Minun pitäisi olla iloinen siitä, että minua palvellaan entistä paremmin. Ja niin varmasti olenkin. On mielenkiintoista nähdä, mikä vielä ajatusmalleissani muuttuu, kun toden teolla totun uudistukseen.

Sellaista vielä, että pääsin taas työhaastatteluun. Se on aina iloinen juttu!

Aineistot

Vaikka kirja olisi hyvä, se ei aina kiinnosta

Nyt seuraa pari sanaa teemalla ”mitä ajattelin tänään”. Tai mitä minulla kävi mielessä.

Kirjastonhoitajan pitää huolehtia omasta asiantuntemuksestaan kirjojen ja aineistojen parissa. On hyvä tietää aineistoista monipuolisesti.

Mutta ainakin kun minä luen kirjoja, monesti vain luen suunnilleen sitä mistä kuvittelen tykkääväni. Ja jos en satu tykkäämään jostain, niin sitten lasken vain kirjan mielessäni niiden huonojen kirjojen joukkoon, joita väistämättä mahtuu hyvien sekaan. Mutta mikä oudointa, usein olen jättänyt kirjan kesken, vaikka se olisi hyvä. Koska se ei kiinnosta riittävästi. Silloin kyse ei ole edes hyvyydestä tai huonoudesta.

Tuskinpa tämä olisi silti kunnon kirjastonhoitajan tapa lukea kirjoja, jos haluan todella kasvattaa omaa asiantuntemustani?

Ei hyvä—huono-jaottelussa mitään vikaa ole. Mutta joskus tuntuu, että jaottelu genren ja muiden ominaisuuksien mukaan on paljon tärkeämpää. Usein ihmisillä on omat vahvat mieltymyksensä. Jos kirjastonhoitaja alkaa heille neuvomaan, että tämä tai tuo ovat hyviä ja että niitä kannattaa kokeilla, koko kysymys hyvyydestä tai huonoudesta voi silti olla epäolennainen, jos kirjan edustama genre tai skene ei kiinnosta yhtään.

Tämä ajatus johtaa siihen, että maailma on täynnä mainioita, kiinnostavia ja laadukkaita kirjoja, joita ihmiset eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita lukemaan. Ja se on hyvin mielenkiintoista.

Huomasin taas asian, kun olin parina iltana huvikseni kuunnellut YouTubesta erään musiikkityylin uudempaa suomalaista tuotantoa. Nuorempana olin ollut perillä tämäntyyppisen musiikin skenestä. Nyt vuosiin en ole ollut, koska ei ole riittävästi kiinnostanut, mutta havaitsin kyllä siinä kuunnellessani (ja yllätyin), kuinka laadukasta materiaalia monet uudet ja tuntemattomat nimet ovat saaneet aikaan. Se on oikeasti hyvää musiikkia. Sen hyvyyden voi myös genrelle vihkiytymätön nähdä.

Ja sitten taas mietin, jaksaisinko siltikään enää innostua tästä genrestä. En usko.

Tottahan toki ihmisten on hyvä laajentaa kirja- ja musiikkimakuaan eri suuntiin ja kokeilla uutta. Mutta minusta näyttää selvältä, että kirjastonhoitajan on syytä pidättäytyä tyrkyttämästä asiakkaalle uutta ja vierasta aineistoa vain siksi, että se on hänen mielestään hyvää.

Hyvyys sinänsä siis ei ole aina se juttu, vaikka se olisi kuinka absoluuttista ja skenen yhdessä jakamaa. Jos dekkarit eivät kiinnosta, tuskin kiinnostavat myöskään sen lajityypin merkkiteokset.

Tämä voi päteä lähes kaikenlaisiin klassikoihin. Siksi myöskään lainauslukuja ei tule tuijottaa liian orjallisesti. Ihmiset pitävät eri asioista ja hyvä niin, ja se tarkoittaa sitä että kirjaston aineiston täytyy olla paitsi laadukas, myös laaja ja monipuolinen.

Samoin kirjastonhoitajan pitää kehittää asiantuntemustaan monipuolisesti, vähintäänkin oman erikoistumisalueensa sisällä. Joskus on jopa hyvä lukea huonoja kirjoja.

Mainitsen vielä tässä, että pidän tästä blogista kesälomaa juhannuksesta alkaen elokuulle asti. Mutta ehdimme vielä palata asiaan parin merkinnän merkeissä!