Töitä!

Juuri selvisi, etttä sain yllättäen vuodeksi kirjastonhoitajan töitä. Työt ovat toisella puolella Suomea, ja ne alkavat jo tammikuun alussa. Tässä on siis paljon järjestelemistä ja tohinaa joulun molemmin puolin.

Päällimmäinen tunne on tietenkin ilo, mutta myös jonkinlainen epäusko. Tiedän, etten ansaitse näin hyvää työpaikkaa, tämä on melkoinen onnenpotku. Kokopäivätyö kirjastonhoitajana ja työnkuvakin sellainen mikä sopii minulle kuin nenä päähän — en voi kuin olla iloinen ja kiitollinen. Uusi työpaikka on samalla mainio haaste ja askel eteenpäin, joka voi poikia paljonkin hyvää tulevaisuuden kannalta.

Työnkuvasta kerron lisää myöhemmin, mutta lyhyesti sanottuna se on aika tavallista ja monipuolista kirjastonhoitajan työtä vuoroviikoin kahdessa eri kirjastossa.

Ensi vuonna myös tämän blogin luonne muuttuu. Teoreettisemmasta jorinasta on aika siirtyä useammin käytännön maailmaan. Ja koska työt ja niihin perehtyminen vievät niin paljon aikaa ja energiaa, julkaisen blogissani jatkossa jutun vain joka toinen viikko. Toivon, että te lukijat ymmärrätte tämän päätöksen.

Tätä blogia on ollut mukava kirjoittaa ja toivottavasti on jatkossakin. Toivon myös, että jatkossa osaisin olla tässä blogissa ehkä nykyistäkin rehellisempi, enkä pelkäisi tuoda julki tyhmiä mielipiteitä, joita minulla varmasti riittää. Haluaisin, ettei minun tarvitsisi sen kummemmin teeskennellä tai esittää mitään. Kunpa voisin olla oma itseni, mitä sitten sanonkin tai teenkin. Ainakaan en halua teeskennellä olevani viisaampi tai parempi työntekijä kuin olenkaan.

En halua pelätä, että ”mitä jos mokaan” tai ”mitä jos työnantaja tajuaa etten oikeasti osaakaan mitään”. Tai että työnantaja lukee blogiani ja huomaa, että kyseessä ei olekaan ns. hyvä tyyppi joita työpaikoille aina haetaan. Tuollaisia ajatuksia minulla on jo käynyt mielessä. Mutta samapa tuo, se on varmasti ihan luonnollista. On hyvä vain mennä eteenpäin, vaikka mieli saattaakin kehitellä typeriä uhkakuvia.

Ainakin yritän parhaani nyt ja jatkossakin. Mutta asioista on turha stressata liikoja. Palataan asiaan tammikuun puolenvälin jälkeen, nyt pidän blogista vähän lomaa. Mukavaa joulua kaikille lukijoilleni!

Advertisement

Kirjailijat ja instituutiot

Aleksis Salusjärvi kirjoittaa kirjailijoista ja instituutioista. Teksti on niin terävää, etten itse osaa sitä juurikaan kommentoida, kunhan vain linkkaan sen tänne ja lausun perään pari sanaa.

Lyhyesti sanottuna kyse on kai siitä, että vanhojen kulttuuri-instituutioiden asema heikkenee ja samalla heikkenevät niiden kyvyt tukea ja markkinoida kirjailijoita. Salusjärven mielestä kirjailijat eivät oikein ole löytäneet uudenlaista mallia hankkia näkyvyyttä uudenlaisessa maailmassa, jossa viestintäkanavat ovat pirstaloituneet ja käsitys taiteestakin on osaltaan hajonnut kappaleiksi.

Jos kirjailijat vieläpä elävät jossain omassa itseriittoisessa kuplassaan, miten olisi mahdollista taata taiteen tekemiselle mahdollisimman hyvät resurssit jatkossakin? Kirjailijat kyllä kirjoittavat, mutta riittääkö se? Kuka tukisi heitä, jos vanhat instituutiot ja mediat eivät siihen kykene?

Voi tietenkin myös miettiä, mitä kirjastot voivat tehdä. Muuta en tässä ehkä osaakaan pohtia.

Ainakin kirjastot voivat säilyttää ja suojella. Avainsana voisi edelleen olla ”sivistys”. Mutta kirjasto on kai sittenkin lähinnä instituutio, joka ei itse luo tai synnytä mitään. Se vain noukkii talteen jo syntyneet tuotokset ja parhaimmillaankin vain työntää eteenpäin jo syntyneitä ilmiöitä. Lainausmaksuista saadut korvauksetkin lähinnä hyödyttävät valmiiksi suosittuja ja paljon lainattuja kirjailijoita.

Kirjasto on julkinen laitos ja sen ominaisuudet heijastavat sitä, mitä tehtäviä kansalaiset sille haluavat suoda. Yleisesti kai ollaan sitä mieltä, että suomalainen kirjastoinstituutio ei ole juurikaan rappeutumassa, vaikka kirjaston olemusta määritelläänkin parhaillaan uusiksi.

Ja tietenkin tässä määrittelyssä pitää pohtia sitä, miten kirjastot voisivat tukea suomalaista kulttuurielämää kokonaisuudessaan. Miten voisi enemmän nostaa esiin myös uusia ja tuntemattomia kirjailijoita niin, ettei kirjailijoiden tarvitsisi tehdä koko markkinointityötä itse.

Ehkä kirjastot voisivat ottaa entistä aktiivisemman ja rohkeamman roolin siinä, miten ne viestivät sisällöistä, eikä vain ulkokuorista.

Työtilannepäivitystä

Sellaista uutta kuuluu, että sain osa-aikaista työtä. Tosin en omalta alaltani. Sikäli en usko, että työnhaussa tai tavoitteissani mikään hirveästi muuttuu. Ainakaan toistaiseksi.

Muuten ei ole kuulunut mitään uusia kirjastoalan työhaastattelupyyntöjä. Syksyllä viilasin hakemuspohjaani palautteen pohjalta. Sekin oli jonkinlainen askel omien vahvuuksien parempaan esilletuontiin, jota olen yrittänyt harjoitella. Oman itseni kehuminen tuntuu silti edelleen vastenmieliseltä.

Uusi työpaikka ei ole ajallisesti kovin kuormittava. Se ei myöskään käsittääkseni vie statustani työttömänä. (Sehän onkin kieltämättä tärkeintä, päästä lesoilemaan työttömänä olosta…)

Mutta askel kerrallaan eteenpäin, sehän tässä on koko ajan ollut tavoitteena. Hieman vierastan sitä ajatusta, että mikä tahansa työpaikka näyttäisi CV:ssä paremmalta työnantajan mielestä kuin työttömyys. Tämä ei ollutkaan oma motiivini osa-aikatyöllistymisessä, mutta varmaan siinä ajatuksessa jotain totta silti on. Eli ihan hyvä juttu tämä on siltäkin kannalta.

Todellisia ”vaihtoehto B”-ratkaisuja pitkän aikavälin suhteen pitää sitten alkaa tehdä siinä vaiheessa, jos todella on niin että kirjastoalalle työllistyminen näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Sellaiseksi se voi muuttua, jos työkokemusta ei kerry, eikä sen kummempia suhteita tai verkostoitumistakaan pääse syntymään. Mutta ei nyt vielä maalailla piruja seinille.