Työkokemukset

Työkiireitä

Hyvää uutta vuotta vielä minunkin puolestani, vaikka tässä nyt on yli pari viikkoa ehtinyt mennä. Omatkin työt ovat pyörineet kolmatta viikkoa. Sanotaan vielä tilanteeni tarkemmin: Sain vuodeksi töitä vuoroviikoin kahdesta eri kirjastosta. Tämän viikon olen erään pienen kunnan kirjastossa. Viime viikolla ja ensi viikolla olen erään kaupunginkirjaston pääkirjastossa.

Kumpikaan työpaikka ei ollut minulle ennestään tuttu. Mutta jo tähänastisen kokemuksen perusteella voi sanoa, että paikat ovat hyvin erilaisia.

Kaupunki, jossa puolet töistäni on ja jossa myös pääasiallinen osoitteeni sijaitsee, ei ole isoimpia Suomessa. Silti sen pääkirjastossa riittää vilinää. Tiskiltä tulee virtanaan ihmisiä kysymään jotain. Kokoelmat ovat isot ja työntekijöitä paljon. Opeteltavaakin on paljon, mutta on mahdollista myös erikoistua ja saada vastuualueitaan paremmin itselle sopiviksi.

Tällä viikolla olen siis töissä pienessä kirjastossa, jossa luonnollisesti käy myös asiakkaita vähemmän. Välillä tiskissä on aika rauhallista. Ja nimenomaan tiskissä minun täytyykin yleensä päivystää, kun mitään automaatteja ei ole, ja olen vieläpä ainoa työntekijä silloin kun olen töissä. Tiski on siis tukikohtani, josta käsin teen kaikenlaista. Kaikenlaista saan kyllä tehdä, jos vain osaan ja uskallan.

Miten työt ovat lähteneet liikkeelle? No, välillä on ollut kiireistä, väsyttävää ja stressaavaa. Osittain se johtuu muistakin kuin työjutuista, koska muutossa ja asettumisessa on aina omat haasteensa. Ja kahden työpaikan käytäntöjen oppiminen samalla kertaa ei ole ehkä kaikista helpoin lähtökohta. Onneksi ne kuitenkin ovat samaa organisaatiota ja kirjastojärjestelmää (Koha).

Paljon on ollut pikkujuttuja, jotka täytyy vain oppia. Stressaan myös turhaan joistakin ärsyttävistä seikoista, kuten siitä että kulkukorttini ei vieläkään toimi, tai että osaanko tulostaa rahtikuitin. Ja sitten unohtelen joitakin tärkeämpiä asioita ja alan miettiä, että mitähän ne pomot minusta ajattelevat.

Kyllä minä sen rahtikuitinkin tavallaan yksinkin osasin tehdä — tavallaan — vaikka en tietenkään tajunnut että paketti olisi pitänyt teipata lujemmin kiinni…

Mutta pääasiassa olen tietenkin iloinen ja kiitollinen, että on töitä. Olo on edelleen siksi myös epätodellinen. Ja ovathan työt jo lähteneet hyvin käyntiin, ei minulla valittamista ole muuten kuin tavan vuoksi. Teen parhaani ja katson mihin se riittää. Eikä muutenkaan kannata olla liian kriittinen itselleen ainakaan alussa. Kunhan sitä nyt ensin oppisi ”talon tavoille”, sitten vasta voi lähteä muuttamaan kirjastoa ja maailmaa.

Uusi merkintä seuraa sitten parin viikon päästä, hidastan tosiaan vähän julkaisutahtia. Toivottavasti blogivuodesta tulee silti mukava ja saan kehiteltyä taas mielenkiintoisia aiheita teidän lukijoiden iloksi ja/tai harmiksi.