Varastojen tehostaminen

Olen toisinaan miettinyt, miten varastojen käyttöä voisi tehostaa. Nythän mahdollisuuksia siihen olisi enemmän. Varausmaksuttomuus saman kirjastokimpan alueella tarkoittaa sitä, että kuljetukset rullaavat asiakkaan kannalta kätevästi paikasta toiseen. Asiakas saa ilmaiseksi ja melko vaivattomasti käyttöönsä suuremman kokoelman kuin aiemmin, vaikka kokoelma onkin hajautettu eri paikkoihin.

Jo tällä tavalla kokoelma toimii siis tehokkaammin. Mutta varastot voisivat älykkäämmin järjestettyinä muodostaa vielä paremmin toimivan varaston, jossa kaikkialla ei tarvitse säilyttää kaikkea. Ei tarvitsisi edes perustaa uutta isoa keskusvarastoa – ellei sitten välttämättä haluttaisi panostaa tuollaisen yhden ison varaston automatisointiin ja tehokkaaseen tilankäyttöön.

Mutta eikö tehokasta tilankäyttöä olisi harkitumpi kokoelmapolitiikka, jossa kokoelman ns. pitkä häntä otettaisiin nykyistä paremmin huomioon? Tähän tarvittaisiin varmasti kokonaisnäkökulmaa poistoihin ja varastosiirtoihin. Tai vain riittävän hyvät perusperiaatteet, joita yksittäiset kirjastonhoitajat sitten soveltaisivat paikallisesti.

Ajattelin sitä siis lähinnä niin, että vähemmän kysytyistä kirjoista tarvitaan koko kirjastokimpan alueelle vain yksi tai pari kappaletta. Yksöiskappaleet vievät niin vähän tilaa, että niitä mahtuukin varastoihin todella paljon. Tilaa syntyy, kun vähemmän kysyttyjen kirjojen turhat kappaleet poistuvat. Ja silloin kun joku sattuu kysymään tuollaista teosta, se löytyy kätevästi ilman vaikeaa kaukolainabyrokratiaa.

Varmasti kokoelmassa on sellaista epäsuhtaa, jonka huomaa helpostikin. Esimerkiksi kymmenen vuotta vanhat dekkarit, joita on melkein joka paikassa liikaa. Tai vanhat kaksoiskappaleet. Siten jotkut poistopäätökset ovat helppoja.

Toisaalta näkemystä paikallisesta kokoelmasta tarvitaan jatkossakin. On arvo sinänsä, että jossain kirjastossa on tietynlainen kokoelma, laadullisesti tai määrällisesti arvokas tai sitten molempia. Ja minusta se, että kirjakuljetukset ovat muuttuneet maksuttomaan suuntaan, ei tarkoita että näin tulisi olemaan myös tulevaisuudessa.

Tarvitaan pitkäjänteisyyttä – poistoihin ei kannata ryhtyä hetken huumassa. Lisäksi kaikki asiakasryhmät eivät välttämättä perusta kaukaa tehtävistä varauksista, esim. lapset ja ujot.

Ainakin on niin, että varastoja ei pidä aliarvostaa. Varastojen aineistoa kannattaa markkinoida ja tehdä tunnetuksi aivan kuten muutakin aineistoa. Ja se pitää saattaa mahdollisimman helposti saatavaksi.

Onhan meillä toki Varastokirjasto, mutta mielestäni se ei pelkästään riitä. Kaukolainat sieltä maksavat ja tuovat jo heti yhden kynnyksen kirjastonkäyttäjälle. Kirjastojen tehtävä kun on tarjota mahdollisimman laaja kokoelma ihan maksuttomasti. Tai sitten muutetaan saman tien Varastokirjastosta tilaaminen maksuttomaksi…

Oikeastaan voisi olla parasta, että asiakkaat mieltäisivät kirjastoissa näkyvän kokoelman olevan vain jäävuoren huippu. Että aina se haluttu teos löytyy ainakin jostain muualta – jostain muusta kirjastosta maapallolla tai sitten netistä. Kirjastojen tehtävä ei myöskään ole mustasukkaisesti vartioida omaa fyysistä kokoelmaa neljän seinän sisällä, vaan opastaa käyttäjä tiedon ja kulttuurin lähteille miten parhaiten hänelle sopii.

Advertisement

Individualismi ja joukkuepeli

Hei vaan! Blogini jatkuu taas kesätauon jälkeen. Ei minulla ole tässä mitään erityistä ”nyt palataan taas kesälaitumilta” -henkistä päivitystä, tai ainakin sellainen olisi siinä tapauksessa vain itseään toistavaa rutinaa. Joten asiaan ja uuden teeman äärelle.

Kirjastotyöllä on hiljaisen, rauhallisen ja jopa yksinäisen työn maine. Työelämä kuitenkin on nykyään sitä, että ryhmässä työskentelyn taidot ovat välttämättömiä, ja näin on kirjastoissakin.

Varmaan on helppo sanoa, että molempia tarvitaan: sekä ”individualismia” että ”joukkuepeliä”. Joskus työskentely on tehokasta, kun saa painaa duunia rauhassa omissa oloissaan oman projektinsa kanssa. Näitä pikku projektejahan kirjastoissa riittää. Ryhmätyöskentely on kuitenkin hyvin tärkeää sekin. Nykyään kirjastoissakin usein järjestäydytään tiimeihin ja käydään tiimien kesken omia palavereita.

Työtehtäviä olisi toki hyvä räätälöidä oman persoonallisuuden mukaan. Taitava ja empaattinen esimies voi olla siinä apuna ja samalla nostaa työilmapiiriä ja motivaatiota. Joillekin yksinäinen työ sopii paremmin kuin toisille, eikä kaikkia tarvitse tunkea samaan muottiin. Avokonttoritkin sopivat eri tavoin eri ihmisille.

Minusta kyse ei silti ole tässä varsinaisesti introvertin ja ekstrovertin välisistä eroista. Voihan individualisti ja mielellään yksin pärjäävä tyyppi olla samalla sosiaalinen.

Itse olen omien (työ)kokemusteni pohjalta enemmän individualisti. Tykkään puuhailla omia juttujani. Mutta kuten varmaan useimmat ihmiset, kaipaan myös työn sosiaalista puolta ja nautin siitäkin, jos ryhmässä saa jotain merkittävää aikaan. Sosiaalisuutta tietenkin tulee muutenkin eteen asiakaspalvelutilanteissa, eikä niissä tilanteissa voi vain sulkeutuneena olla omissa ajatuksissaan.

Olen myös huomannut, ja siitä olen aikaisemmin puhunut esim. tässä merkinnässä, että työn rytmittäminen on minulle tärkeää. Sillä tavalla saan myös paremmin otetta eri työtapojen haasteista. Koko päivän kestävä yksinäinen työ ei välttämättä ole hyvä idea työtehon kannalta, ainakin jos siis ajattelen itseäni.

Tasapainon säilyttäminen on tärkeää ja olen huomannut, että työpäivän rytmittämisellä voi lisätä myös sitä energiaa, jolla paneutuu tiettyyn toimenkuvaan. Kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan kunnolla, lopputulos on yleensä parempi.

Omalta tulevaisuuden työpaikaltani kaipaisin juuri tässä mainitsemiani asioita. Tietty joustavuus on hyväksi, sillä pakkososiaalisuus on ikävää ja kuluttavaa ainakin introverteille. Mutta on täysin selvää, että tiimien ja ryhmien merkitystä ei sovi vähätellä, vaikka kuinka tykkäisi yksin työskentelystä. Yksi tyhmä pää keksii ehkä yhden tyhmän ajatuksen, mutta viisi tyhmää päätä voi ainakin keksiä sen, mikä viidestä tyhmästä ajatuksesta on vähiten tyhmä.

Niin: molempia tarvitaan, ei minulla tässä sen erikoisempaa sanottavaa ole. Mutta missä suhteessa, se ei ole aina selvää ja siinä tarvitaan sosiaalista älykkyyttä.