Aineistot, Asiakaspalvelu

Miten saisi lukijat lukemaan rohkeasti?

Kirjastolehdessä Miika Miettinen pohtii sitä, miksi lainaajat lainaavat usein vain samoja suosittuja kirjailijoita ja juoksevat kirjallisuuspalkintojen perässä. Onko siinä kyse rohkeuden puutteesta?

http://kirjastolehti.fi/artikkelit/lukijoilta-puuttuu-rohkeus-ottaa-riskeja/

Teksti voi tuntua lievästi provosoivaltakin, mutta paljon asiaa siinä on mukana. Ihan ilman mitään kirjastonkäyttäjien syyllistämistä voi todeta, että kirjojen suosituimmuus on varausjonojen pituudesta päätellen epätasapainossa. Tai ei siinä varmasti mitään ikävää ole, että jotkut kirjat ovat todella suosittuja. Se vaan on harmi, että samaan aikaan monet kirjat, jotka olisivat yhtä hyviä tai jopa parempia, jäävät unohdetuiksi varastojen kätköihin.

Ja kun me kirjastotyöntekijöinä tiedämme, että nuo unohdetut kirjat eivät sitä ansaitse, haluaisimme käydä korjaamaan tilannetta. Tässä kohtaa voimme toki peiliin katsoen kysyä: olemmeko me olleet laiskoja ja pelkurimaisia? Onko jopa meidän asenteessamme vikaa, kun informaatiotutkimuksen opinnoissakin opetetaan vanhan kirjan ”syövän” ympärillään olevia kirjoja? Johtaako se siihen, että häpeämme vähänkin vanhempaa, erilaisempaa tai epäilyttävämpää aineistoa? Ja olemmeko edes tuoneet esiin aineistoa tarpeeksi hyvin, jotta kirjastonkäyttäjä voisi siitä tietää?

Niin, lukijoiden on hyvä olla rohkeita, mutta niin kirjastolaistenkin. Tarvitaan asennetta, jossa arvostetaan kaikenlaista aineistoa, ja sen pohjalta täytyy toimia. Keinoja on valmiina; täytyy vain käyttää niitä.

Netin mahdollisuudet ovat yksi juttu. Esim. pääkaupunkiseudun kirjastokimppa Helmetillä on valtava määrä vinkkejä netissä, vaikkapa tämän ”Toivoa kirjallisuudesta” -teeman mukaisesti.

Helmetillä on myös aineistohaun yhteydessä ilmestyvä ”Suosittuja vaihtoehtoja — Nämä teokset voivat myös olla kiinnostavia” -osio sivun laidassa. En kyllä oikein tiedä miten toimiva se on, tai miten ylipäänsä tuollaiset järjestelyt menevät yhteen tietosuojajuttujen kanssa, jos suosituimmuutta on kerätty asiakastietojen perusteella.

Toki on olemassa keinoja myös netin ulkopuolella, vaikkapa lukupiirejä tai ihan vain kirjojen nostamista hyllynpäätyihin. Sekin on keino, että asiakas tietää voivansa aina tulla kysymään neuvoa palvelutiskiltä, vaikka emme voikaan pelkästään vajota horrokseen tiskin taakse.

Toisaalta on turha olla liian kriittinen itselleen, jos kaikki tuntuu jatkuvan samanlaisena kuin ennen. Mehän suosittelemme aineistoa, emme pakota sitä lainaamaan. On jo voitto, jos edes joku saa kipinän lukea jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Hyvä on, että ihmiset edes lukevat. Se sitten on ankeaa, jos alamme yhtään jaotella ihmisiä oikein- ja väärinlukijoihin.

Kirjastojen olemus, Markkina-ajattelu

Markkinointi on joskus rumaa mutta välttämätöntä

Kirjaston henkilökunnalle järjestettiin vähän aikaa sitten markkinoinnin koulutuspäivä. Siellä minulle heräsi monia ajatuksia. Niitä heräsi etenkin siitä, miten kirjastossa voitaisiin hyödyntää paremmin tehokkaan markkinoinnin periaatteita. Toisaalta jäin miettimään sitäkin, mitä markkinointi on hyvässä ja pahassa.

Ainakin minulle jäi erään luennoitsijan puheesta sellainen kuva, että markkinointi oikeasti on joskus sellaista miksi monet sitä sanovat: hyökkäävää, ihmisiä manipuloivaa ja aliarvostavaa puhetta. On tuote, jonka ylpeästi uskotaan olevan kaiken mainostamisen arvoinen, ja sitten sitä tuotetta vyörytetään ihmisten silmille, vaikkei hän sitä haluaisikaan.

Valitettavasti markkinointi on toisinaan todellakin tätä. En voi sille mitään, että minua ärsyttää monesti markkinoinnin itseriittoisuutta ja valheen rajojen venyttämistä löyhkäävä perusasenne. Ei puhettakaan siitä, että asiakas olisi aina oikeassa. Oikeassa olemme me, jolla on paras tuote hyppysissään, ja asiakas on vain saatava uskomaan tähän.

Samaan aikaan luulen kuitenkin, tai oikeastaan tiedän, että kirjastot tarvitsevat markkinointia ja niiden pitäisi hyödyntää sitä aiempaa enemmän. Tai vieläkin enemmän: markkinointi on yksinkertaisesti välttämätöntä. On välttämätöntä olla perillä uusimmista mainonnan virtauksista. Markkinointia vain täytyy tehdä eettisesti.

Hyvä lähtökohta on se, että yleiset kirjastot ovat mainio tuote ihan oikeastikin. Itsensä esilletuontiin ja lobbaukseen ei tarvita totuuden peittelyä. Henkilökunnankaan ei tarvitse punastella ”pomojen kotkotuksia”. Ehkä kirjastot viestivätkin parhaiten itsestään tuomalla vain esiin sen, mitä ne ovat ja tekevät ja mitä kirjastoissa tapahtuu. Sen lisäksi ne kaikessa toiminnassaan viestivät olemuksestaan, asenteistaan ja arvoistaan.

Tämän kaiken voi tehdä suoraselkäisesti ja pontevasti. Kirjastot voivat myös rohkeasti ottaa tilan haltuunsa julkisessa keskustelussa, jos me kirjastotyöntekijöinä ajattelemme että meillä on jotain sanottavaa.

Koulutuspäivä toi kaiken kokonaisvaltaisuuden rinnalla esiin myös erilaisten tapahtumien ja tempausten merkityksen. Täytyy olla läsnä ja näkyä myös omien seinien ulkopuolella. Nykymaailmassa ihminen tai organisaatio ei ole olemassa, jos hän ei näy.

Tarvitaan myös brändäämistä. Mutta monet tosielämän brändit ovat hauraita ja katoavia. Niitä pitää ylläpitää. Miten kirjasto voisi säilyttää tulevaisuudessakin hyvän brändinsä?

Ehkäpä ainakin niin – ja tämä on lähinnä oma mielipiteeni – että emme saa jäädä paikoillemme ja kuvitella, että se mikä on tänään toimivaa, toimii aina. Kaikessa toiminnassa on oltava aina mukana jotain vanhaa, jotain perustavanlaatuista kirjastojen olemuksesta, mutta se on vain pohja. Toiminnan ja viestinnän pitää elää ajassa ja mennä asiakkaiden keskelle ja kirjastonkäyttäjän aivoihin.

Meidän pitää olla sivistyneitä ja puolueettomia. Mutta samalla me voimme sanoa koko olemuksellamme: ”me olemme ja teemme sitä ja tätä”. Suurin palkinto on varmaan se, jos/kun ihmiset kerta kerran jälkeen huomaavat, että se mistä markkinointi ja brändi kertovat pitää paikkansa. Se tilanne ei ylennä ainoastaan kirjaston organisaatiota, vaan myös asiakkaan, joka saa iloita entistä paremmista kirjastopalveluista. Asiakas voi iloita samalla siitä, että hän tuntee kirjastonsa entistä paremmin ja on sitoutuneempi siihen.