Työkokemukset

Uutta työtilannepäivitystä

Toukokuussa minulla loppuvat työt tässä pikkukirjastossani ja siirryn työskentelemään lähistön toisen pikkutaajaman pikkukirjastoon vuoroviikoin. Jatkossakin olen myös kaupungin pääkirjastossa töissä.

Tilanteen tekee monimutkaisemmaksi se, että työni eivät välttämättä enää jatku heinäkuun jälkeen. En tiedä miten käy, kaikki on vielä aika epävarmaa.

En silti valita epävarmuutta. Onhan myös omille valinnoille mahdollisesti enemmän tilaa. Ehkä voin hakea jostain muualtakin töitä, kenties jopa toiselta puolen Suomea. Muukin elämä täytyy pitää mielessä töitä tiedustellessa. Ihan yhtä lailla mahdollista on tietenkin, että jatkan täällä.

Töiden suhteen ei muuten kuulu mitään erikoista tai ongelmallista. Kunhan vain on edessä jonkinlainen taitekohta, jolloin jokin saattaa muuttua.

Yritän ainakin tehdä työt sen verran hyvin, että voin rehellisesti sanoa tehneeni parhaani. En varmasti aina edes siinä onnistu, mutta yritän sentään. Silloin minun ei edes tarvitse jossitella mistään jälkikäteen.

Kirjastojen olemus, Tapahtumat, Työkokemukset

Ajatuksia tiedottamisesta

Olen varma, että kirjastonhoitajan työtehtävät eivät ole 10 vuoden päästä samoja kuin nyt. Osittain toki, mutta kaikenlaisen muun kuin perinteisen kirjastotyön osuus kasvaa.

Yksi tällaisista on tiedottaminen. Kirjastojen täytyisi viestiä omasta toiminnastaan nykyistä tehokkaammin, koska kaikki muutkin toimijat tekevät niin. Ja koska se vain on entistä tärkeämpää.

Sen lisäksi että kirjastoissa tapahtuu entistä enemmän, meidän pitää muutenkin perustella oma toimintamme paremmin. Oma aikamme on nimittäin paikoin niin sivistymätön, että sille pitää kädestä pitäen selittää miksi kirjoja ylipäänsä pitää lukea, miksi musiikkia kuunnella ja miksi on tärkeää että kirjastoissa järjestetään erilaisia tapahtumia.

Tiedottaminen on siis samalla kirjaston markkinointia. Se ei todellakaan ole vain sitä, että laitetaan ilmoitus lehteen ja toivotaan että joku sen sieltä huomaa.

Samalla tiedottamisen pitäisi olla pitkäjänteistä. Tiedottamiskanavat ja työntekijöiden vastuut on oltava kunnossa, ja pidettävä kiinni hyvistä työtavoista. Rutiinit auttavat siinä, ettei työaikaa menisi hukkaan eikä tarvitsisi stressata siitä, että jokaiselle asiakkaalle pitää mainita tietystä asiasta erikseen. Vaikka asiakaspalvelutyössä tiedottaminen on tavallaan jokaisen juttu, siinä on silti pakko olla selkeät vastuut.

Pitkäjänteisyys on lyhytjännitteisenä aikana tärkeää, koska huomion logiikka ei tietyssä mielessä ole muuttunut mihinkään. Sosiaalinen media ei vieläkään korvaa perinteisiä medioita, vaikka sen merkitys tietenkin kasvaa. Ja somessakaan huomiota on tyhjästä paha nyhjäistä. Vakiintuneet instituutiot vievät usein huomion sielläkin, ja pienet toimijat pärjäävät usein vain sensaatiohakuisuudensa ansiosta. Eikä sensaatioihin kirjastoilla ole varaa saati halua.

Sama juttu on, jos aikoo perustaa jonkun ihan uuden lehden paperilla tai verkossa. Todennäköisintä on, että se jää vakiintuneempien tiedottajien jalkoihin, ellei se tarjoa jotain aivan uutta ja mullistavaa näkökulmaa. Ihmiset ovat laiskoja oppimaan ja mieluusti pitäytyvät vanhoissa tutuissa tiedontarjoajissa.

Onneksi kirjastoilla on hyvä jalansija ja maine noin yleensä. Mutta tiedottajina kirjastot eivät ole tarpeeksi tunnettuja. Sanoisin, ettei ole mitenkään rohkeaa väittää että kirjastojen tiedotuksen pitäisi olla nykyistä aktiivisempaa kaikilla rintamilla.

Kun kirjastoissa siis järjestetään yhä enemmän tapahtumia ja muidenkin kuin itse kirjaston järjestäminä, on myös viestintään ja markkinointiin panostettava enemmän.

Viestinnässä voi myös tehdä yhteistyötä ulkopuolisten tahojen kanssa. On vain hienoa, jos eri tahot järjestävät kirjastossa monenlaisia tapahtumia.

Mutta samalla kirjaston pitää olla neutraali alusta kulttuuritoiminnalle. Viestinnässäkin on oltava ehdoton, ettei kirjasto edistä mitään poliittista tai muuta kantaa kuin mitä 99% ihmisistä pitää muutenkin hyväksyttävänä ja terveen järjen mukaisena. Kirjasto pikemminkin tuo erilaisia näkemyksiä yhteen ja pidättäytyy itse ottamasta kantaa. Tällainen toiminta voi olla vaikkapa vain sitä, että jaetaan somessa linkkejä; kootaan yhteen sitä hyvää, mitä muut tekevät kirjastojen puolesta.

Ajatusleikkinä voi mielestäni ajatella, miten tärkeää voi olla että vaikkapa yksittäinen poliittisen äärijärjestön jäsen olisi yhtä lailla tervetullut kirjastoon kuin kuka tahansa ”kunnon kansalainen”. Kuinka hän muuten oppisi lisää maailmasta, ajatuksistaan ja arvoistaan ellei tulemalla kirjastoon? Tieto on lopulta myrkkyä radikalisoitumiselle.

Mielestäni tiedottamisessa yleisesti on kaksi suurta haastetta. 1. Saada ihmiset kuulemaan jostain asiasta. Ja 2. saada heidät innostumaan siitä. Suuri haaste on se, että nuo molemmat toteutuvat samalla.

Olen itse huomannut, miten älyttömän paljon kehittymisen varaa minulla on ja miten vaikeaa tiedottaminen usein on, varsinkin jos ei vain pysty hyppäämään valmiiden hyvien käytäntöjen luomaan turvaan.

Varmasti kirjastotyöntekijöiden on jatkossa välttämätöntä oppia lisää niiltä, jotka tekevät viestintää ja tiedottamista kokoaikaisena työnään. En minäkään tiedä asiasta läheskään tarpeeksi. Mutta tällaisia ajatuksia minulla oli tällä kertaa.