Minullahan oli se kirjailijavierailu pikkupaikkakunnan kirjastossa aiemmin keväällä. Minun piti organisoida itse melkein kaikki, enkä ollut sellaista ennen tehnyt. Miten se meni?
No, aika keskinkertaisesti. Ainakin voin esittää paljonkin kritiikkiä itseäni kohtaan. Moni asia ei mennyt sujuvasti. Tosin eipä nyt mikään mennyt oikeastaan pieleenkään, jos ajatellaan itse tapahtumaa. Lähinnä hermoilin liikaa, enkä muistanut kaikkia juttuja silloin kuin piti. Lisäksi kävijöitä oli aika vähän, kahden käden sormilla laskettava määrä.
Toisaalta voin lohduttautua sillä, että kävijät itse eivät välttämättä edes huomanneet tapahtumassa mitään vikaa. Vierailija puhui sen verran innokkaasti ja jäi yliajallekin, että itse olin koko tapahtumassa lähinnä sivuroolissa. Ja sehän sopi hyvin, koska kirjailija oli se jonka takia ihmiset olivatkin paikalle tulleet.
Varmasti suurin osa jouhevuuden puutteesta johtuu myös siitä, että minulla ei ole vaadittavaa rutiinia asiaan. Kouluvierailuilla sellaista on jo syntynyt, mutta se on osittain eri juttu. Osasyy on toki, että en muutenkaan pääse toimimaan vahvuusalueillani tällaisissa vierailuissa. Itse organisoinnissa ehkä, mutta luulen että itse tapahtuma olisi aina jollain tavalla hermostuttava, vaikka rutiinia olisikin kertynyt nykyistä enemmän.
En silti panisi pahakseni, vaikka järjestäisin tällaisia tapahtumia jatkossakin. Tai että olisin yhtenä järjestäjistä – sehän olisi jopa helppoa, kun ei tarvitsisi itse huolehtia kaikesta.
Monista eri asioista huolehtimisen ikävyyden huomasi myös kahvituksen onnistumisesta. Kyllähän minä keitin kahvit, mutta olisin minä huolellisemmalla viitseliäisyydellä osannut parempaakin kahvia laittaa. Mutta sitä ei vaan myöskään kehtaa pyytää työnantajalta rahaa, jotta olisin voinut ostaa oikeita papuja ja jauhaa ne itse, tai että muissa tarjoiluissa olisin ollut kunnianhimoisempi. Ainakin parannettavaa on siinä, miten kahvitus vei turhaan aikaa ja energiaa muulta.
Lisäksi tapahtuman markkinointi ei oikein onnistunut. Paikalla oli sen verran vähän ihmisiä, että näin on helppo sanoa. Siinä oli kyllä myös minusta riippumattomia syitä, ainakin lehtimainostamisen hankaluus tässä tapauksessa. Myös some-mainonnan kohdentamisessa on ollut ongelmia. Lisäksi minulla on kokemusta, että tällä paikkakunnalla ei juuri tule kirjaston tapahtumiin yleisöä, vaikka järjestäjänä olisi joku ulkopuolinenkin taho.
Siksi minua vähän mietityttää, miten edes voidaan kunnolla arvioida markkinoinnin onnistumista. Osittainhan on niin, että ihmisiä ei vain kiinnosta. Mitä tavallaan voisin tehdä toisinkaan esim. julisteiden, flaijereiden ja nettisivujen suhteen?
Missä määrin tapahtuman puuttuva vetovoima oli vain sitä, että ihmiset eivät olleet kuulleet tapahtumasta, ja miten sitä voidaan mitata? Sitä pitäisi varmaankin kysyä ihmisiltä, jotka eivät tapahtumaan tulleet. Toki kuulin myös sellaista, että ihmisillä oli päällekkäistä menoa. Pienellä paikkakunnalla voi myös olla ongelmana, että ihmiset eivät kehtaa sanoa suoraan negatiivista palautetta.
Pitäisi puhua myös kollegoiden kanssa siitä, miten he ovat kokeneet tapahtumien ja vierailujen järjestämisen. Varmasti voisin lukeakin aiheesta jotain. Ei voi pelkästään vain luottaa omiin kokemuksiin, vaan pitää pyytää palautetta ja hamuta lisätietoa.