Kirjastojen olemus, Työelämä, Työkokemukset

Kirjastot saavat liikaa anteeksi koska perusidea on niin toimiva

Otsikko jo kertookin paljon. Olen välillä ihmetellyt, miksi suomalaiset ovat niin positiivisia suhtautumisessaan kirjastoon.

Ihmettelyni johtuu siitä, että arjessa näkee meidän kirjastotyöntekijöiden puolelta jonkin verran kömmähdyksiä, ajatuskatkoksia ja pikkuoutouksia, joista asiakkaat joutuvat kärsimään. Esimerkiksi monia arkisia unohduksia: miksi kirjoja on niin paljon väärissä paikoissa. Tai järjestelmien outouksia: miksi e-kirjoja voi olla lainassa vain yksi kappale. Harvemmin kuitenkaan kuulee asiakkaiden pahastuvan tällaisista asioista. Käyttäjäkyselyistäkin voi usein lukea samanlaista hymistelyä.

Epäilen, että myötätuntoisen suhtautumisen takana on se, että kirjastojen perusidea on niin hyvä ja toimiva, että kirjastonkäyttäjät eivät vain kehtaa suuttua pikkujutuista. Satojatuhansia eri kirjoja ja muuta aineistoa ilmaiseksi – ja kaiken hyvän päälle ilmaiset lehdet, netti, työskentelytilat, tapahtumat, kirjavinkit sun muut. Kai se siitä voi johtua.

Tuntuu, että asiakas tulee kirjastoon yleensä valmiiksi hyvällä tuulella. Jos aiomme horjuttaa tätä hyvää tuulta, meidän pitäisi tehdä isompia mokia.

Mietin oikeasti, että onkohan monien ihmisten alitajunnassa sellainen pohjavire, että ”tämä ei oikein voi olla totta, ja siksi vähän pelkäänkin, miten pitkään tätä herkkua kestää”. Muodikasta termiä käyttääkseni kirjasto on disruptoinut kirjojen jakelun. On ihmeellistä, miten tämä on samalla ollut valtion intresseissä, ja miten markkinat ovat sietäneet tällaista kommunismia. Ja koko homma tuntuu toimivan.

Samalla tällainen itseään onnitteleva ajattelu meidän kirjastolaisten puolelta on vaarallista, koska se voi johtaa omahyväisyyteen ja ajatusten lukkiutumiseen. Voiko olla niin, että kirjastojen perustoiminta on liian hyvää ja tehokasta, niin että kehittymisen varaa ei nähdä? Onko se on liian hyvää, jotta yhteiskunnassa osattaisiin keskustella kirjastoistakin tarpeen tullen kriittisesti?

No, minusta tuntuu silti, että Suomessa näin ei ole ainakaan kirjastopäättäjien osalta. Omissa työpaikoissani on ollut välillä melkeinpä liikaakin muutoksia ja toiminnan tehostamista. Ei minulla ainakaan ole sellaista vaikutelmaa, että oltaisiin tuudittautumassa väärällä tavalla vanhaan. Enemmänkin pohdin julkisen keskustelun tasoa.

Täytyy pitää huoli, että kirjaston toiminnassa uskallettaisiin kyseenalaistaa myös isompia rakenteita. Siihen tarvitaan joskus laajempaa kansalaiskeskustelua. Muutenkaan pikkujuttujen maaninen viilaaminen ei välttämättä kerro suuresta viisaudesta. Tärkeämpiä, isompia juttujahan meillä on toki esim. automatisoituminen ja omatoimikirjastot, ja yleinen kirjastojen luonteen muuttuminen.

Minä siis lähinnä ihmettelen tässä, miksi asiakkaat ovat jatkuvasti niin tyytyväisiä, vaikka kirjasto muuttuu koko ajan ja siihen liittyy monenlaista pientä hankausta. Se jaksaa hämmästyttää.

Työni siis loppuivat perjantaina. Uusia matoja on luonnollisesti koukussa, mutta katsotaan. Nyt minulla alkoi puolentoista kuukauden palkattu loma. Lomaa pidän myös tästä blogista. Hyvää kesää, palataan asiaan elokuussa!

Työelämä, Työkokemukset

Sähköposti vai puhelin?

Olen huomannut sukupolvieroja puhelimen käytössä. Tuntuu että vanhempi polvi eli ehkä suunnilleen yli 40-vuotiaat on soittamisessa ja puheluihin vastaamisessa paljon luontevampi kuin oma sukupolveni.

Vanhempien ihmisten ratkaisu jonkun asian hoitamiseen on ainakin töissä herkemmin ”soitanpa sille” -henkinen. He vain tarttuvat puhelimeen ja soittavat, eivätkä tunnu ärsyyntyvän vaikka kukaan ei vastaisikaan.

Minusta taas tuntuu, etten ole ainoa kun ajattelen, että homman voisi hoitaa kätevämmin sähköpostilla, tekstiviestillä, WhatsAppilla tai vastaavalla. Kätevyys ei ole ainoa syy: kyse on myös mukavuudesta ja kohteliaisuudesta.

Onhan niin, että sähköposti on vähemmän häiritsevä ja tunkeileva tapa ottaa yhteyttä. En minä ainakaan usein edes vastaa tuntemattomiin numeroihin, kun siellä on kuitenkin joku puhelinmyyjä. Sähköpostin voi lukea milloin tahansa, eikä tarvitse olla tavoitettavissa juuri sinä hetkenä (ja puhelinvastaajan käyttäminen on sekin jotenkin vähän 90-lukua). Sähköpostista jää myös jälki, ja sitä kautta on helppo palata keskeneräiseen asiaan ja välittää tieto muillekin jotka sitä haluavat.

Puhelun soittaminen on myös introvertille vaikeampaa, koska siinä ei välttämättä saa sanottua kaikkea sitä mitä piti sanoa. Sähköpostissa on enemmän aikaa omille ajatuksille, eikä viestiä tarvitse saada heti valmiiksi.

Jos puhelimella ei saa jotakuta kiinni, asia jää herkemmin roikkumaan, kun saman tien ei voi soittaa uudestaankaan. Ja jos samassa tilassa on muita, puhelimeen kailottaminen tietenkin saattaa haitata muita.

Toki on puolestaan totta, että sähköpostiviestiin — tai muuhunkin kirjalliseen viestiin — voi olla vaikea saada täsmälleen oikeanlainen sävy. Oikeanlaista vastausta ei välttämättä saa, ja puhelimessa asian saa hoidettua parhaimmillaan saman tien. Joskushan käy niin, että sitä on lähettänyt kasan kysymyksiä sähköpostissa, ja toinen ei vastaa kuin osaan niistä. Silloin vaaditaan ikävää viestirumbaa. Sähköpostipöhnä ei ole vain loman jälkeisten aamujen ilmiö.

Niin, tietenkin asiassa on puolensa ja puolensa. Sähköpostia eivät kaikki edelleenkään käytä, ja tämä tietenkin puhuu soittamisen puolesta. Mutta sähköpostilla on työympäristössä ja muussakin elämässä niin paljon etuja, että välillä ihmettelen, miksi toiset mieluiten soittaisivat. Siksi ajattelen, että kyse on varmasti osin sukupolvikysymyksestä.

Toisaalta nuorten ja kolmekymppisten keskuudessa on myös hajaannusta. Kaikki eivät vielä ole kovin hyvin perillä edes WhatsAppista puhumattakaan Snapchatista tai muista teinien suosimista sovelluksista. Monet ovat myös aivan tyytyväisiä Facebookiin ja Messengeriin, vaikka Facebookia on jo alettu haukkua vanhojen valtakunnaksi. Tosin työssä nuo sovellukset eivät muutenkaan pääse niin hyvin oikeuksiinsa kuin vapaa-ajalla.

Kukapa myöskään tietää, millaiselta asiat näyttävät vaikkapa vain viiden vuoden päästä. Onko joku nykyään suosittu viestintätapa muuttunut silloin vieroksutuksi tai vanhentuneeksi?

Ei se mikään ihme olisi, kun tekniikat ja sovellukset kehittyvät koko ajan, ja on yhä helpompaa pudota kehityksen kelkasta. Ja silti kehityksestä putoamisenkin pitäisi olla hyväksyttyä. Emme voi vaatia asiakkailta, että heidän pitäisi lakata soittamasta meille vain meidän oman mukavuutemme tähden — vaikka me itse mieluiten käyttäisimme sähköpostia.