Luetteloinnin tärkeys tai tarpeettomuus

Työpaikkailmoituksissa toisinaan vaaditaan luettelointikokemusta. Esimiehetkin joskus puhuvat, kuinka tärkeää on osata luetteloida. Mutta minä tunnustan, etten oikein edes täysin ymmärrä, mitä luetteloinnilla tarkoitetaan.

Sellainen luettelointi, jossa näppituntumalta luokitellaan kirjoja ja muita juttuja YSA:n asiasanoilla, tuntuu muutenkin olevan menneen talven lumia. Kirjastopalvelu tai joku muu tekee sen valmiiksi, eikä sitä tarvitse itse yrittää kuin yksittäistapauksissa. Se olisikin sitä paitsi aika tyhmää, koska samaa työtä on turha tehdä monta kertaa.

Toki olisi kai hyvä tietää edes jotain marceista ja sen sellaisista. Harmi vaan, että sen syvällisempää tietoa niistä harvemmin tarvitsee käytännön työssä. Tai ainakaan minä en ole tarvinnut. Kunhan vain osaa hakea nopeasti asiasanoilla ja tajuaa tärkeimpien luokitusten ja kuvailujen logiikan. Voi olla, että kirjastotyö on vain mennyt siihen suuntaan, että valtaosa kirjastotyöntekijöistä ei tee luettelointitaidoilla käytännössä mitään.

Mutta toisaalta minähän siis mietin sitäkin, mitä ne ”luettelointitaidot” käytännössä tarkoittavat. Voi toki olla, että monet tarkoittavat niillä myös monenlaisia kirjastojärjestelmän kanssa puuhastelun taitoja vaikkapa hankinnassa ja lehtien vastaanotossa. Ja tokihan järjestelmien logiikan ymmärtäminen on varsinkin virhetilanteissa tärkeää. Kunhan edes joku osaa ja pystyy neuvomaan muita tarvittaessa.

Varmaankin tämän lyhyen tekstin tarkoitus on reflektoida omaa hämmästystäni sen edessä, miten merkityksettömäksi sana ”luettelointi” on minulle muuttunut. Olenko pilalle hemmoteltu? Annanko tasoitusta vanhalle sukupolvelle, joka vielä osaa näitä taitoja ja joka oli oppinut niitä tarvitsemaan? Ehkä, ja kenties en vain kykene antamaan luetteloinnille sille kuuluvaa arvoa.

Sellaistakin luettelointia ja järjestämistä silti varmasti on, jota kukaan ei tee jonkun puolesta. Kuten vaikkapa paikallishistorian ja paikallisten tietolähteiden järjestämistä ja asiasanoittamista. Ja kaikkea muuta, josta en vain osaa mainita tästä, koska siis olen luetteloinnin suhteen uuden tumpelon sukupolven edustaja.

Advertisement

Työhuoneiden hyllyjen nolostuttava täyteys

Kirjaston työntekijöiden työhuoneiden hyllyissä on valtavasti kaikkea: mappeja ja asiakirjoja, kansioita ja kirjeitä, epämääräisiä yksittäisiä kirjoja ja lehtiä, lippuja ja lappuja, kyniä ja liimaa; paljon isoa ja arvokkaan näköistä tietovarantoa.

Vuosi sitten ollessani yksin omassa pikkukirjastossani minä mietin, mihin minä sitä kaikkea oikein tarvitsin. Se kaikki oli ollut ennen minua ja jäi myös minun jälkeeni. Ei minua siihen kaikkeen tieto- ja tavaramäärään oltu vihitty kuin sen pienen osan osalta, jota työssäni oikeasti käytin.

Muu kannatti vain jättää turvallisesti rauhaan itsekseen. Siellä se saa seisoa ja leikkiä arkistoa. Vanhat kynät ja klemmaritkin saivat viettää rauhassa Oblomov-elämäänsä. Tietenkään en kehdannut sitten kysyä, mitä tällä kaikella oikein pitäisi tehdä.

Monissa työhaastatteluissa kirjastotoimenjohtajan tai muun pomon huoneessa käydessäni iskee sama havainto. Hyllymetreittäin kaikkea kunnioitettavaa kansiota löytyy, selvästi näkee että työtä on tehty ja tulosta kertynyt. Mutta samalla minua vain nolostuttaa, kun en tajua, mihin kaikkea tätä tarvitaan, ja pitäisikö kirjastotyössä oikeasti kertyä kaikkea näin paljon. Ei minulla ainakaan kerry. No, varmasti joillakin kertyy, ja sitten taas ainakin huomaan, etten ole niin tärkeä ihminen, jolle kertyy kaikenlaista. Eikä sen edes pitäisi haitata.

Ja entä työpaikkojen sisäisen verkon kansiot? Ne ovat vielä nolostuttavampaa selattavaa. Tietokoneen kansioita riittää joka lähtöön. Kansioiden sisältä löytyy varmasti ohjeet jokaiseen ongelmaan. Toinen ongelma vain on, ettei koskaan löydä haluamaansa, kun tiedostoja ja tiedostopolkuja on paljon, eri ihmiset ovat laittaneet asioita eri paikkaan ja osa ohjeista on sitä paitsi vanhentunut. Lisäksi joku keksii välillä laittaa tilastoinnit ja tiedostot uusiksi, ja siinä sitä taas ollaan sormi suussa. Työvuorolistan sentään onneksi löytää.

Ette siis varmaan ihmettele, kun sanon tässä, että kirjastotyössä tiedon järjestäminen ja selkeyttäminen on melkein yhtä tärkeää kuin tiedon olemassaolo. Tai se on tietenkin sitä missä tahansa työssä. Yhden tai kahden hengen työpaikoilla asian merkitys ei ole niin suuri, mutta kun työntekijöitä tulee ja menee, kaikilla pitäisi olla ohjeet mahdollisimman selkeästi tiedossa.

Selkeys ja oikeiden vastausten helppo löytyminen nopeuttaa perehtymistä kummasti. Lisäksi se vähentää kummasti stressiä ja kaikenlaista turhautumista. Mieli lepää, kun hyllyt ovat järjestyksessä, eikä niissä ole turhaa roinaa. Jos jotain ei ole pakko säilyttää, mieluummin itse vain heittäisin sen pois.

Maailma on muutenkin täynnä kaikkea epäolennaista sälää. Kirjastonhoitajan aivotkin ovat. Ei kai mahdollisimman paperittoman toimiston pitäisi enää olla mitenkään noloa ja merkki huonosta statuksesta?

Vai olenko vain maaninen kontrollifriikki? Hermostunko asioista, joista ei tarvitsisi hermostua? Mestaroinko turhaan muiden tapaa koota ja järjestää tietoa? Ehkä niinkin. Ja totta on varmasti, että kirjastotoimenjohtajien pitääkin säilyttää erilaisia papereita enemmän kuin muiden. Kunhan vain tavallisena työntekijänä asiaa hämmästelen yhtään toivottavasti moralisoimatta.