Oodi ja tavoitettavuus

Vielä Oodista. Nythän on käynyt niin, että Oodi-kirjasto on muodostunut huippusuosituksi ja paikoin siellä ovat jopa kirjat loppuneet hyllyiltä. Minähän siis itsekin pidän Oodista, mutta jonkinlaisin varauksin, kuten olen kirjoittanut.

Asia, joka minulle vielä on avautunut, on tavoitettavuuden merkitys. En siis asu Helsingissä, mutta olen viime aikoina kuljeskellut pääkaupungissa jonkin verran. Oodi on ollut hämmästyttävän hyvin omien kulkureittieni varrella, vaikken olisi siihen erityisesti pyrkinytkään.

Ja kun monesti tuollaisiin tilanteisiin liittyy aikatauluihin sidottu tapahtuma tai junan/bussin lähtö, Oodi on oivallisessa paikassa lyhyeenkin piipahtamiseen. ”Miksen kävisi Oodissa” on kysymys, jota en välttämättä edes esittäisi, jos kokisin kirjaston vaikeasti lähestyttäväksi. On mielenkiintoista, miksen aiemmin ajatellut samaa vaikkapa Kirjasto 10:stä, joka sijaitsi aivan yhtä keskeisesti.

Kolme katutason sisäänkäyntiä on tärkeä tekijä. Oikeastaan ainoastaan Alvar Aallon kadun vierusta on kirjaston heikko kohta tavoitettavuuden ja lähestyttävyyden kannalta. Mutta toisaalta rautatieasemalta tultaessa yksi sisäänkäynti on todella kätevästi sen kadun kulmassa.

Oodi tuntuu avarammalta, monipuolisemmalta, kutsuvammalta ja anonyymiyteni säilyttävältä. Oodissa ei kukaan kiinnitä huomiota minuun, eikä kukaan ihmettele, vaikka menisin sinne vain lataamaan puhelinta ja istuskelemaan (kuten olen kerran tehnytkin). Tai vaikka menisin Oodin kahvilaan vetelehtimään unohtaen koko kirjastotilan. Oodi on kosmopoliittista, lentokenttämäistä julkista tilaa. Tavallaan se myös muistuttaa modernia turistikohdetyyppistä sakraalitilaa, joiden helsinkiläisiä ilmentymismuotoja ovat Kampin Hiljaisuuden kappeli tai Temppeliaukion kirkko.

Ja kun kaikki tietävät, että Oodi on samalla nähtävyys, sinne kehtaa tulla myös katsomaan ja näyttäytymään niin että nuo halut ovat päämotiiveja. Kirjaston ja median markkinointipuheet ovat saaneet Oodin vaikuttamaan ihmisten silmissä erikoisemmalta kuin se onkaan. Toki Oodi on erikoinen, mutta vastaavia piirteitä on monessa muussakin suomalaisessa kirjastossa. Onkin ehkä vähän epäreilua, että samanlainen rakennus Kuopiossa ei saisi aikaan vastaavaa huomiota ja hurmiota.

Oodissa on ylipäänsä mahdollista viettää aikaa matalalla kynnyksellä joutumatta varsinaiseen perinteiseen kirjastotilaan, jossa joutuu ottamaan kontaktin kirjastotyöntekijään ja vaistomaisesti ajattelemaan, mitä tuo toinen ajattelee siitä miten vastuullisesti ja oikein vietän aikaani kirjastossa. Kurinpidon kannalta tällä voi olla kääntöpuolensa, mutta isojen väkijoukkojen sosiaalinen kontrolli tuntuu jo itsessään turvalliselta.

Minusta siis tuntuu, että Oodissa yhdistyy onnistuneesti fyysinen ja henkinen tavoitettavuus. Oli siitä mitä mieltä kirjastona tahansa, sijaintinsa ja lähestyttävyytensä puolesta se on lähellä täysosumaa.

Advertisement

Avuttomuus järjestelmien toimimattomuuden edessä

Kirjastomme omatoimijärjestelmä on välillä ollut epäkunnossa. Se on ollut epäkunnossa paristakin eri syystä, ja syyt ovat olleet eri paikoissa. Joskus vika on korjaantunut ottamalla yhteyttä järjestelmän toimittajaan ja seuraamalla sen ohjeita. Joskus sekään ei ole auttanut, kun vika on ollut kunnan omassa järjestelmässä.

Minulla itselläni ei usein yleensä ole mitään tietoa, mistä ongelmat johtuvat. Näin siksikin, kun olen ollut tässä työpaikassa niin vähän aikaa. Mutta on erikoista soittaa järjestelmän toimittajalle, ja sitten tajuta ettei heilläkään ole mitään hajua missä vika on. Ehkä ikävintä eivät ole itse ongelmat, vaan epätietoisuus. Tuntuu, että kukaan ei oikein osaa sanoa, toistuuko ongelma jatkossa. Ehkä osittain vika on ollut huonossa tiedon kulkemisessa. En tiedä.

Epätietoisuus heijastuu tietenkin ikävällä tavalla asiakkaisiin. On turhauttavaa tietää heti aamusta joutuvansa selittelemään viikonlopun toimimattomuutta käyttäjille, jotka janoavat selitystä ja rohkaisevaa ajatusta siitä, että ongelma ei toistu. Mutta minä en voi luvata mitään sellaista, ainoastaan voin pahoitella. Onneksi asiakkaat ovat suhtautuneet ongelmiin äärimmäisen tyynesti ja anteeksiantavasti. Tästä olen todella iloinen, ja hämmästynytkin. Meillä on todella hienoja asiakkaita, enkä sano tätä imartelevan makeilevasti vaan olen aidosti tätä mieltä.

Minun pitääkin siis palveluajan päättyessä aina tarkistaa, menikö omatoimijärjestelmä varmasti päälle. Mutta sekään ei takaa mitään. Esimerkiksi jos järjestelmä toimii perjantai-iltana, en voi olla varma että se toimii lauantaina ja sunnuntaina.

Monenlainen teknologia on ollut hieno juttu kirjastoille. Mutta teknologia voi myös tuottaa kirjastonhoitajalle epävarmuuden ja avuttomuuden tunteita. Tekniikkaan on pakko luottaa, ja sen varassa asiat toimivat. Ja jos kaikki ei toimikaan suunnitellusti, ei ole aina niin selvää millä tavalla asiat ratkeavat. Sitä kun ei itse voi useinkaan tehdä ongelmalle mitään, vaan on erilaisten it-tukihenkilöiden varassa.

Tai tietenkin varasuunnitelmien pitäisi olla selvillä, mutta tässäkin tulee mukaan asian inhimillinen puoli. Kun teknologia on ihmisen kehittämää, se ei ole virheetöntä. Ja virheiden korjaaminen varsinkin on hyvin inhimillistä puuhaa. Siksi on turha ihmetellä myöskään asiaan liittyviä inhimillisiä tunteita.