Aineistot

Trendikkäät mutta absurdit e-kirjat

Meille on tulossa kirjastoon Biblio-niminen e-kirjapalvelu (Ruotsissa sen nimi on Elib). Tarjontaa sieltä tuntuu löytyvän, ja tuntuu että tämä on jonkinlainen askel eteenpäin kirjaston palveluissa.

Jäin vain taas miettimään e-kirjojen hassuja ominaisuuksia. Ihan sama mitä kustantajat ja palvelun tarjoavat ajattelevatkaan ansaintalogiikastaan, on kuluttajan näkökulmasta yksinkertaisesti typerää että yleensä kirjastojen e-kirjastoissa sama kirja ei voi olla yhtä aikaa monella ihmisellä.

Hyvänen aika, koko internetin ideahan on informaation ja tuotteiden mahdollisimman hyvä ja nopea jaettavuus. Miksi minun kirjaston asiakkaana pitäisi hyväksyä se, että en saa sitä mitä haluan, kun kerran rajoitukset ovat niin keinotekoisia? Jos kustantajat ovat tämän takana, se on imago- ja uskottavuustappio heille. Tai ainakin se vain tuntuu hassulta internetissä vuonna 2019.

Kaikenlaiset maksumuurit ja sellaiset kyllä ymmärrän mainiosti, ja mielelläni itse ostankin internetin kautta erilaisia mediapalveluita. Mutta outoa ja huvittavaa se on silti, vaikka rahallinen logiikka olisikin selvä. Ehkä meidät on vain kirjastojen asiakkaina totutettu liian hyvään, ja kapitalismin kylmät realiteetit iskevät päin naamaa sitä kovemmin.

Toki joissain tapauksissa kirjastot voivat maksaa e-kirjoista niiden käyttökertojen mukaan. Silloin varmaankin kirja voisi olla monella asiakkaalla lainassa samaan aikaan. Mutta silloin kirjastot joutuvat pelkäämään budjettiylityksiä, siis jos lainaajat innostuvat jostain kirjasta liikaa. Siksi meidänkin kirjastokimppamme voi joutua peloissaan pohtimaan, että voi pannahinen, tätä Biblio-palveluahan ei sitten parane mainostaa liikaa, muuten siitä voi tulla liian suosittu.

Tämä kaikki on siis aika lailla absurdia. Välillä kustantajat pelkäävät, että kirjoista tulee liian suosittuja ja niitä lainataan liikaa. Välillä taas kirjastot pelkäävät, että kirjoista tulee liian suosittuja ja niitä lainataan liikaa. Ja kuitenkin kaikki oikeasti haluaisivat että kirjoja luettaisiin ja lainattaisiin…

Siksi välillä tulee vain mieleen olla helpottunut siitä, että hyvä kun nämä paperikirjat ovat sentään niin helppoja. Ne ostaessaan kirjasto tietää ostavansa niihin ikuisen lisenssin, eikä kukaan osaa pelätä että joistain kirjoista tulee liian suosittuja.

E-kirjat ovat eittämättä trendikkäitä, ja aina puhutaan että ne lisäävät suosiotaan nopeasti. Enkä epäile sitäkään, että ne ovat monessa mielessä käteviä, ja hype on ollut paikallaan ja oikeutettua. Mutta e-kirjojen kasvu on ollut helppoa tähän asti varmaan osin siksi, koska lähtötaso oli niin matala.

Viime aikoina myös on kuulunut ainakin Amerikasta viestiä e-kirjojen suosion laantumisesta. Linkin takana on spekuloitu syitä e-kirjojen ongelmille. Itse kukin miettii varmasti välillä sitäkin, että entä jos kirjat ovat vain useassa tapauksessa parempi käyttöliittymä. Kirjan käyttöön ei tarvita mitään erillistä laitetta jolla käyttää palvelua, paitsi kirjaston itsensä palveluna.

Mutta olen silti sitä mieltä, että kirjastot eivät voi suhtautua e-kirjoihin ja e-aineistoihin yhtään yliolkaisesti. Ne ovat kyllä jo lyöneet itsensä läpi ja ovat monille oiva vaihtoehto. Tarvitaan vain nykymallien selkiyttämistä ja varmasti myös uusia ideoita, joilla eri e-aineistopalvelujen hassut absurdiudet saadaan selätettyä.

Erinomaista on ainakin, että sähköisten julkaisujen arvonlisävero alenee pian 24 prosentista 10 prosenttiin.

Valtakunnallinen e-kirjasto, joka on kehitteillä, voisi myös olla hyvä idea. Siinä olisi vähän muskelia kustantajien suuntaan, joiden tarkan euron tavoitteet eivät ole kovin helposti yhteensovitettavissa kirjaston ylevien ihanteiden kanssa.

Kirjastoverkko, Tiedottaminen

Visuaalista ilmettä etsimässä

Kirjastojen yleisilme on visuaalisesti usein sekava. Kun kirjastonkäyttäjä saapuu pääovesta sisään, lukuisat erikokoiset kyltit ja kylttien fontit sekoittavat pään. Kylttien ja omatekoisten julisteiden tyyli ja värimaailma joko vaihtelevat miten sattuu tai sitten monotonisuus ja värittömyys ärsyttävät.

Isompien kaupunkien pääkirjastoissa tilanne on yleensä parempi. Siellä on saatettu jopa maksaa ulkopuoliselle taholle opasteiden suunnittelusta, ja julisteissakin on ehkä joku selkeä linja jota noudatetaan. Esimerkiksi Helsingin kirjastojen tekemistä julisteista tunnistaa heti, että ne ovat Helsingin julisteita. Ja varmasti jonkun hyvin hoidetun pikkukirjaston julisteet erottuvat edukseen niiden silmissä, jotka kyseisessä kirjastossa käyvät.

Mutta miksi hermoilen tällaisesta pikkuasiasta (kai se pikkuasia omasta mielestänikin on)? Miksi tarvitsisi edes miettiä kirjaston visuaalista ilmettä?

No, ihan vain kirjastojen oman uskottavuuden takia. Ja tietenkin asiakkaiden kannalta. Kirjastoissa on sekä viihtyisämpää että helpompaa asioida hyvän opastesuunnittelun ja mukavan väri- ja kirjasintyyppimaailman ansiosta. Lisäksi laadukas yleisilme viestii kirjaston luotettavuudesta ja arvokkuudesta. Suurelta osin samasta syystä monilla kirjastoilla on liivit, joita työntekijät käyttävät.

Tietenkin ”yleisilmettä” tärkeämpää on se, että asiakas löytää kirjastosta vaivattomasti sen mitä hakee. Mutta sekään ei onnistu miten tahansa. Minusta ainakin vaikuttaa, että opasteet ovat aivan luonteva osa kirjaston muuta viestintää. Samalla tavoin kirjastolle on uskottavuuskysymys, jos kirjasto viestii ulospäin kankeasti ja tehden lukuisia yhdyssanavirheitä.

Jos arvokkuutta mietitään, hautausmaat ovat yksi esimerkki siitä, miten tärkeää visuaalinen ilme on. Hautakivissä ei voi lukea mitä tahansa millä tavalla tahansa, ja kaikki ymmärtävät tämän intuitiivisesti. Samoin hautausmaiden muu visuaalinen kieli (hoidetut polut ja nurmikot, kukat, opastekyltit) on oltava paikan tasalla.

Ja jos hautausmaa on suunniteltu erityisen hyvin, siellä käy mielellään ihan vain kävelyllä. Hietaniemen hautausmaa Helsingissä on sellainen paikka, tai vaikkapa Raision Pyhän Martin kirkon hautausmaa. Itseeni etenkin jälkimmäinen teki suuren vaikutuksen. Siellä on jopa mietiskelypolku kyltteineen, jotka on suunniteltu kerta kaikkiaan upeasti.

Toisaalta opasteiden suunnittelussa ei kannata hätiköidä. Aivan sama pätee hyllyjärjestyksiinkin. Kirjastonkäyttäjät voivat olla tottuneet tietynlaiseen tyyliin tietyissä paikoissa, ja olisi vain ylipirteää kekkulointia ruveta uudistamaan asioita vain uudistamisen ilosta. Tuskinpa kirjastoihin sentään halutaan markkinointikonsultteja laittamaan asioita aivan mullin mallin.

Konservatiivisuus on arvo sinänsä, ja se liittyy juuri kirjaston luotettavuuteen, neutraaliuteen ja asiallisuuteen. Kirjasto ei voi olla tunkeileva ja räiskyvä, mutta ajoittaista hauskuutta se ei estä. Liiat kyltit puolestaan sekoittavat, ja kylttien paikkojen miettimisessä ei kannata kiirehtiä. Kokeiluja voi tehdä, mutta ajan kanssa näkee parhaiten, mikä toimii.

No, puhun tässä taas kuin olisin suurikin asiantuntija. Mutta puhun sen perusteella, mitä olen kokenut ja lukenut. Eikä kaikkea tarvitse yrittää keksiä itse. Värimaailman voi vaikka varastaa kunnan visuaalisesta ilmeestä, samoin fontin. Tai sitten värit voivat symboloida jotain: oma väri dekkareille, oma väri lastenaineistolle tms. Fonttien suhteen ei varmaan kannata hullutella liikaa, mutta Arial tai Times New Roman ovat tylsyydessään jo aika epäilyttäviä valintoja. Toki fonttejakin voi välillä vaihdella. Ehkä tylsyys parempi kuin sekavuus, kun tuntuu että nimenomaan sekavuus on suomalaisissa kirjastoissa se ongelma.

Tietääkseni suunnittelijapiireissä on myös tärkeää korostaa, etteivät opasteet erotu liiaksi. Opasteita ei nimittäin tehdä opasteita arvosteleville (ja niille jotka osaavat arvostaa vaikkapa eri kirjasintyyppien hienouksia), vaan tavallisille ihmisille (jos nyt ns. tavallisia ihmisiä toki edes on olemassa; anteeksi sanavalinta ja anteeksi tämä villi sulkeiden käyttöni). Tärkeintä on itse asia, ei se muoto johon asia on laitettu. Visuaalinen ilmekin on siis asiakaspalvelua.

Oman tuntumani mukaan kyltit ja värimaailmat eivät kirjastonjohtajien prioriteeteissa ole kovin korkealla. Siksi esimiehet varmaan vain olisivat iloisia, jos joku päättäisi tarttua toimeen kylttien ja värimaailmojen uudistamisessa.