Aineistot, Asiakaspalvelu

Aineistomäärän hallitsemattomuus

On kovin julmaa, että kirjastojen valtavaa aineistomäärää ei pysty hallitsemaan. Satoihin tuhansiin niteisiin ja kappaleisiin ei vain kaikkiin voi omakohtaisesti tutustua. Sitä on aina ulkoisten tiedonhakumenetelmien ja oman sekä muiden yleissivistyksen varassa. Yleiskäsityksen kokoelmasta pystyy saamaan, mutta suurta määrää yksittäisiä teoksia on turha kuvitella tuntevansa tarkasti.

Entäpä vaikka jos joku opettaja pyytää keräämään kirjakassia. Siihen voi tulla jopa 50 kirjaa. Kerääpä siihen sellaisia kirjoja, jotka ovat kaikki sinulle tuttuja ja joiden tiedät olevan hyviä. Ei siitä tule mitään, jos haluat edes jotain vaihtelua kirjoihin joita suosittelet monille muillekin. Käytetty aikaraami harvemmin mahdollistaa sitä, että on lukenut kaikki kirjat itse.

Tai suosittelepa asiakkaalle kirjaa jostain genrestä (esim. romantiikasta), josta et paljoakaan tiedä. Jos rakkausaiheisia kirjoja ei ole tullut luettua vapaa-ajalla, ei niitä töissäkään juuri ole aikaa selailla.

Voit toki kysyä kollegalta. Tai tietenkin netistä. Onneksi Google on suuri apu, ja kirjastojärjestelmän asiasanat palvelevat yleensä hyvin. Tosin vähän vanhemman aineiston suhteen asiasanatkaan eivät välttämättä auta.

Lisäksi kirjastotyöntekijän pitäisi pysyä perillä kaikesta uudesta materiaalista, jota tietenkin ilmestyy jatkuvasti. Lukijat janoavat uutuuksia, ja jonotetuimmat uutuuskirjat ovat vain jäävuoren huippu kaikesta aineistosta joka ilmestyy joka vuosi. Lisää tiedettävää kertyy kaiken vanhan päälle. Koko yhteiskuntamme seisoo kirjavuorien päällä.

Äläkä oleta, että esimerkiksi kirjallisuuden opinnoista yliopistossa olisi välttämättä sinulle suoraa hyötyä kirjastotyössä. Harvempaa asiakasta valitettavasti kiinnostaa Dostojevski. Valtaosa lukee dekkareita tai muuta viihdekirjallisuutta. Jos tiedät paljon ns. vakavasta taidekirjallisuudesta, se ei välttämättä takaa vielä sinulle riittävää selkänojaa suositella asiakkaille sitä mitä he haluavat lukea.

Ja sitten vielä kaikki muu aineisto kuin kirjat, joista pienessä kirjastossa työskentelevän olisi hyvä olla perillä: musiikki, elokuvat, tv-sarjat, pelit…

Ehkä helpottavana johtopäätöksenä tässä kaikessa tietotulvassa voisi olla, että kirjastonhoitajan ei onneksi tarvitse tietää kaikkea. Hän voi vaan ohjata oikean tiedon äärelle. Se on vähintä, mitä hänen pitää osata tehdä, mutta se voi ollakin jo paljon.

Siinä vaaditaan nöyryyttä, kykyä henkilökohtaiseen asiakaspalveluun, toisen tarpeiden tunnistamista ja tiedonhakutaitoja. Olennaiseen keskittyminen on myös taito. Kaikkea ei voi eikä tarvitse tietää, vaikka pienessä kirjastossa sellainen tuntuisikin oivalta ihanteelta.

Kirjastojen olemus, Markkina-ajattelu, Työelämä

Miksi kirjastolaiset ovat niin sitoutuneita?

90% kirjastotyöntekijöistä tuntee tekevänsä tärkeää ja merkityksellistä työtä. 90% tuntee usein innostusta työssään. 92% tuntee olevansa omalla alallansa. Näihin tuloksiin on päätynyt tuore Kirjastoalan työntekijäselvitys (linkki pdf-tiedostoon).

Minusta nämä ovat hämmästyttävän korkeita prosentteja, enkä voi olla ajattelematta, että kirjastoalan suuri vahvuus on siinä, miten työntekijät sitoutuvat työpaikkaan ja sen arvoihin. Eron luulisi olevan valtava esim. suhteessa puhelinmyyjiin ja feissareihin, mutta varmaankin myös moniin aivan tavallisiin yrityksiin. Se myös kertoo kirjastoalan ns. brändin lujuudesta.

Monet yritykset puhuvat nykyään yrityksensä arvoista ja niihin sitoutumisesta. Joskus sellainen puhe voi tuntua kovin keinotekoiselta, ainakin jos peilaa siihen miten monet käsittävät yrityksen tehtävän. Sehän on vain voiton tuottamista osakkeenomistajille, monet tokaisevat. Mutta seuraava kysymys on, miten aidosti esim. leipuri voi sitoutua leipomoyritykseen, jos sen perimmäinen tarkoitus on tuottaa massia. Tuskinpa pelkästään tuo tavoite saa leipurin ammattiylpeyttä paisumaan taikinan tavoin.

Eikö leipomon perimmäinen tarkoitus kuitenkin ole tehdä hyvää leipää ihmisille, ja osakkeenomistajille kertynyt voitto (jossa ei lähtökohtaisesti mitään vikaa ole) tulee vain sivutuotteena? Ainakin on kamalaa, jos ihmisten motivointi lähtee pohjimmiltaan tuotto-odotuksista eikä arvoista. Vähän sama juttu kai on onnellisuuden tavoittelussa ylipäänsä. Hyviä asioita tekemällä vain on todennäköisempää olla menestynyt ja onnellinen. (Toki valitettavasti usein myös huijarit menestyvät, mikä sekoittaa pakkaa.)

Minä toki voisin tähän hymistellä, että onneksi kirjastossa ei puhuta tuotoista. Ja hyvä niin. Mutta ehkä se yksinkertaistaa asiaa liikaa. Tuotto-odotukset tai muu markkinahenkinen ajattelu eivät sinänsä ole ristiriidassa ihmisläheisten arvojen ja ns. hyvejohtamisen kanssa. Mutta rajalinja on aika hienovarainen.

Miksi tätä asiaa nyt pohdin? No, minua kiinnostaa työntekijöiden sitoutuminen työpaikan arvoihin ja lopulta itse puljuun. Olen varma, että pomojen on paljon tehokkaampaa viestiä työntekijöille arvoista kuin tuotoista. Ja vaikka tämä on ehkä uskaliasta sanoa, luulen että kirjastoalan työntekijöiden innostuneisuus ja sitoutuneisuus johtuu suurelta osin arvojen vahvuudesta ja aitoudesta.

Kirjastossa harvemmin tarvitsee teeskennellä ja valittaa, että pomot puhuvat suureen ääneen kaikesta hyvästä ja kauniista, mutta käytännössä kaikki tehostamistoimet johtavat asiakaskokemuksen huonontumiseen. Toki kirjastoalallakin tällaista kehitystä paikoin on ollut, mutta harvemmin se on silti johtunut kirjastopomojen kaksinaamaisuudesta tai ahneudesta. Tai siis luulisin näin. Ja siksi työntekijöiden sitoutuminen on korkealla tasolla.

On mahtavaa, että suhteellisen matala palkkataso ei kirjastolaisia liikaa paina, vaan kirjastotyö tuntuu merkitykselliseltä. Tunnustan, että näin se on minunkin osaltani.

…ja hei vaan siis taas kaikki tämän blogin uskolliset lukijat! Kesää on vielä jäljellä, ei tässä nyt vielä syksystä puhuta. Tämä blogi jatkaa kokemusperäisellä linjallaan mutustellen ja märehtien kaikenlaisia kirjastoaiheisia teemoja, outoja ja tavallisia. Tällaisella merkinnällä siis tällä kertaa aloittelin.