Kirjastojen olemus

Outo koulutus

Viime viikolla olin Library Island -nimisessä koulutuspäivässä Töölön kirjastossa. Päivän vetäjänä toimi Matt Finch.

Koulutus oli mielenkiintoinen ennen kaikkea siksi, koska se oli nopeinta ideointijyräystä jossa olen koskaan ollut osallisena. Vaikkapa annetaan ryhmä ja iso paperi sekä kaksi ja puoli minuuttia aikaa miettiä, mitkä ovat kymmenen kirjaston tärkeintä arvoa. Tai keksitään joku mittari, jolla mitataan esimerkiksi asiakastyytyväisyyttä, ja käsketään arvioida tuota mittaria.

Päivän aikana kului monta paperia, ja ainakin voi sanoa, että siinä sai paljon näkyvää aikaan. Antoisaa oli myös tutkia muiden ryhmien tuotoksia ja heidän ajatuksiaan.

Toki voi olla, että koulutuspäivän päätarkoitus ei edes ollut varsinainen ideiointi. Nopeatempoisuudessaan päivä ehkä vain auttoi osallistujia tuomaan julki ajatukset ja arvot, joiden avulla työtään tekee ja jotka usein ovat vain alitajuisia. Itse ideointihan vaatii väistämättä löysempää ja kiireettömämpää aikaa kuin mitä tänä päivänä oli tarjolla.

Sitä voi vaikka tulla tietoiseksi omista ajatuksistaan kirjaston yhteistyökumppaneita kohtaan, jos on ongelmia tiedonkulussa koulun ja kirjaston välillä kuten omassa tapauksessani välillä on ollut. Ja tietenkin on syytä nähdä myös omassa toiminnassaan parannettavaa, ei vain muiden toiminnassa. Tällaisen ajatteluharjoituksen tekeminen ei kyllä ihan helppoa tai mukavaa ole.

Toisaalta on niinkin, että kiireinen aikataulu auttaa tiivistämään ajatuksensa paremmin, vaikka joskus paperille tuli vain laitettua jotain nopeasti, kun aika loppui.

Eikä tätäkään koulutusta tarvitse onneksi niin tosissaan ottaa, että rupeaisi ylikorostamaan sen merkitystä. Sain kuitenkin siitä jotain irti. Koulutuspäivä oli mukavaa vaihtelua viikkoon, ja tapasinpa myös sattumalta pari vanhaa tuttua edellisestä työpaikasta.

Tapahtumat, Tiedottaminen

Kirjailijavierailusta taas

Tällä viikolla meillä oli kirjailijavieras. Se on kolmas kirjailijavierailu jota olen ollut itse järjestelemässä. Tapahtuma oli avoin kaikille, ja se olikin aikuisille suunnattu eikä koululle.

Päällimmäinen mieleen jäävä asia kirjailijavierailusta on se, että itse vierailu on tälläkin kokemuksella minulle kohtuullisen helppo, kunhan minun ei itse tarvitse tehdä aivan kaikkea. En esimerkiksi keittänyt kahvia. Kirjailijan haastatteleminen ja yleisönkin huomioon ottaminen sujuvat kyllä ainakin omasta mielestäni. (Toki kasvoni muuttuvat tilaisuuden aikana punaisiksi, mutta pienille perhosille vatsassa en pahemmin mitään voi.)

Tuskailen vain kaiken tapahtumaa edeltävän markkinoinnin kanssa, enkä pidä sen jännittämisestä, tuleeko paikalla yleisöä vai ei. Nytkin ihmisiä oli alle kymmenen, eikä se oikein ole riittävästi tämän tasoiselle vieraalle.

Kai markkinoinnissa meni taas jotain pieleen? Ehkä emme vain osaa? Tai ehkä tällaiset tapahtumat pitäisi järjestää paikkakunnan pääkirjastossa eikä pienessä sivukirjastossa?

Tulen entistä varmemmaksi siitä, että en oikein ole markkinointia osaava ihminen. En toki tehnyt ihan kaikkea mainostamisesta tässä tapauksessa, mutta silti. Harmittaa, kun itse tapahtuman osalta jopa nautin siitä, että teen asiat hyvin ja osaan ottaa vierailusta päävastuuta. Tuntui, että osaan haastatella vierasta ainakin riittävän hyvin. Tympeää on siihen päälle kasata taakkana pelkoa siitä, että onnistuminen lopulta mitataan kävijämäärillä, vaikka itse tilaisuus menisi kuinka hyvin.

Valitettavasti tapahtumia ei voi järjestää vain omaksi ilokseen ja siksi että ne näyttävät tilastoissa hyvältä. Tapahtumat maksavat, kirjailijoille pitää antaa korvaus saapumisestaan. Eivätkä tapahtumat ole mikään itseisarvo. Jos yleisö ei niitä kaipaa, turha niitä on liikoja järjestää ja turha niistä on liikaa stressiä repiä.

Harmittaa siis, koska itse tapahtuma oli mukava ja kirjailija kertoi mielenkiintoista juttua.