Asiakaspalvelu, Työkokemukset

Kun menee itse katsomaan niin heti alkaa toimia

Näin joulun aikaan sallittakoon pieni kevennys blogini muuten niin kuivien ja harmaiden aiheiden seuraksi.

Voi olla, että monille kirjastotyöntekijöille on tuttu seuraava ilmiö. Asiakas yrittää lainata lainausautomaatilla, eikä se jostain syystä onnistu, vaikka hän yrittäisi useastikin. Sitten saavun itse paikalle, asiakas yrittää uudelleen ja yritys onnistuukin. En ehdi edes vielä osallistua toimintaan itse.

Vaikka en tee mitään, pelkästään se että tulen katsomaan tilannetta tuntuu ratkaisevan asian. Näin on käynyt varmasti kymmeniä kertoja parin viime vuoden aikana. Tuntuu, että ilmiö on todellinen, se on tullut ilmi keskusteluissa kollegojen kanssa.

Mistä ihmeestä se johtuu? En ole jaksanut tai osannut vaivata päätäni asialla. Ja luulisin kyllä myös, että jos alan kovin pitkästi spekuloida ja keksiä teorioita omasta päästäni, teen vain itseni naurunalaiseksi.

Ainakin voin sanoa, että niitä tapauksia, joissa lainausautomaatin ongelmat eivät korjaudu vain pelkällä paikalle saapumisellani, on tietenkin paljon enemmän. Joudun useammin auttamaan ihan kädestä pitäen. Ja loput yrittämiset korjaa asiakkaan uusi yritys paremmalla keskittymisellä. Sillä tavalla oma apuni jää vain näennäiseksi telepaattiseksi avuksi.

Mutta tämän tekstin tarkoitus olikin vain olla kevennys, ei analyysi. Automaattien ja muutenkin tekniikan ihmeellisyydestä saa revittyä mukavasti huumoria, ja se on tärkeintä. Vaikka sitä ei itsekään osaisi selittää, miksi homma ei toiminut ensimmäisellä kerralla ja miksi se toimii kun kokeilee uudestaan, ei se mitään. Paljon parempi on nauraa asiakkaan kanssa kuin hänelle.

Pidän nyt muutaman viikon tauon blogista. Hyvää joulua rakkaat ja uskolliset lukijani!

Aineistot

Onko musiikkikokoelmalla mitään arvoa?

Musiikkia ei enää lainata niin paljon kuin ennen. Meilläkin kokouksissa puhutaan, että cd:eitä kannattaisi hankkia nykyistä vähemmän. Mitä tehdä, kun suuntaus on selvä?

Joissakin lähikirjastoissa ei ole musiikkia ollenkaan, eikä esimerkiksi Oodissa. Ja nyt Espoossa on päätetty, että musiikkilevyjen avokokoelma ajetaan alas.

Varmasti musiikkihankintoihin käytettävää rahaa voi vähentää. Rahaa voi olla hyvä ohjata olennaisimpiin tarkoituksiin, kun laaja fyysinen äänitekokoelma ei enää samalla tavalla palvele ihmisten tarpeita. Mutta olisin hyvin varovainen poistamaan jo kirjaston kokoelmissa olevia cd-levyjä, varsinkaan sellaisia joista ei ole toista kappaletta kirjastokimpassa. Myös edes jonkinlainen näkyvyys kirjastotilassa on tärkeää ihan vain tasapuolisuuden vuoksi.

Nythän on jo useimmissa kirjastoissa tehty virhe siinä, että vinyylilevyt on poistettu. Se oli virhe, koska vinyylilevyjen suosio on viimeisten vuosien aikana kohonnut, jopa niin että se uhkaa cd-levyjen suosiota. Toisaalta cd:n romahtaminen ei ole ihme netin ja suoratoistopalvelujen suosion ansiosta.

Mielelläni itse kulkisin vastavirtaan ja säilyttäisin huomattavan määrän cd:eitä vaikkapa vain varastossa, koska säilyttämiseen tarvittava työmäärä ei ole suuri, ja cd:t mahtuvat pienempään tilaan kuin kirjat. Luultavasti cd:t myös oikealla säilytyksellä säilyvät vuosikymmeniä (riippuu toki levyjen laadusta ja kunnosta).

Tärkeintä cd:eiden säilytyksessä on mielestäni se, että se toteuttaa halvalla kirjaston sivistystehtävää sekä tasa-arvoistaa ja monipuolistaa tarjontaa. Yksittäisiä vanhoja cd:eitä ei juuri kukaan lainaa, mutta ne kasvattavat kokoelman pitkää häntää ja tuhlailevaa runsautta. Mielestäni kirjastot voisivat vallan hyvin alkaa myös uudestaan hankkia vinyylilevyjä, ja luulisi että niin on alettu jossain tehdäkin (en tiedä).

Suoratoistopalvelut yleensä maksavat, eikä voi luottaa että harvinaisuudet säilyvät siellä ikuisesti. Toki monien kirjastojen asiakkailla on ilmaisessa käytössä Naxos, mutta se onkin lähinnä klassisen musiikin palvelu. YouTubesta tai muualta netistä löytyy tietenkin melkein kaikki, mutta aina ei siltikään yhtä hyvälaatuisena ja luotettavalla tavalla kuin kirjastoista.

Ongelmana musiikin säilytyksessä on, että ei se säilytyskään ilmaista ole. Tilat maksavat. Mutta kun nykyään on ihanteena tehdä toimistoja ja työhuoneita paperittomiksi ja minimalistisiksi, cd:eille löytyy kyllä tilaa esimerkiksi heittämällä vanhat mapit roskiin. Ei minun kirjastossani tila ainakaan niin kortilla ole.

Kukin tyylillään toki. Minä vain haluan puhua musiikin puolesta, kun ärsyttää ajatus että fyysisen musiikkiaineiston vähentäminen on luonnonlaki, jolle ei voi mitään. Aina ei tarvitsi mennä virran mukana. Oodin ja Espoon tie ei ole ainoa tie.