Aineistot, Asiakaspalvelu, Sivistys

Kirjastoalan tabut, osa 2: Kirjojen haukkuminen

Olen miettinyt, saisiko kirjastonhoitaja haukkua tiettyjä kirjoja asiakkaille. Kirjojen ja muunkin aineiston suosittelua ei kukaan pidä epäilyttävänä. Mutta pitäisikö kohteliaisuussyistä olla sanomatta, että mielestäni joku kirja on huono?

Tavallaanhan suosittelukin on sitä, että jätetään jotain sanomatta. Joitakin kirjoja ei vain suositella. Koululle kerättäviä listoja kuratoidessa on kuitenkin vaikea jättää huomioimatta omaa makuaan. En henkilökohtaisesti haluaisi suositella kirjoja, jotka mielestäni ovat kehnoja.

Minua kuitenkin epäilyttää sanoa asiakkaille suoraan, että jotain kirjaa ei kannata lukea. Tavallaan se on epäreilua kirjailijoita kohtaan, ja lukijoitakin, joiden maku saattaa vain olla täysin erilainen kuin itselläni.

Joskus olen ala-astetta käyvälle lapselleen kirjaa etsivälle äidille sanonut, että joku kirja on tarkoitettu yläasteikäisille ja että siinä on joitakin rajuja juttuja. Olin lukenut kirjan itse ja pitänyt sitä huonona (vaikka juttujen rajuus ei itsessään teekään kirjaa huonoksi), mikä vaikuttaa siihen, että rivien välistä äiti pystyy tulkitsemaan, etten halua suositella kirjaa. En silti ole halunnut sanoa suoraan ääneen, että pidän kirjaa huonona.

Tämä asia voi olla tabu, koska en ole kuullut kenenkään töissä puhuvan asiasta. Mutta silti nykyään pidetään yhä tärkeämpänä sitä, että kirjastonhoitaja innostaa lapsia ja vanhempiakin ihmisiä lukemaan. Mutta miten voi uskottavasti innostaa, ellei ole itse innostunut jostain? Eikä kaikesta voi olla innostunut.

Välillä minua hävettää, miten vähän tiedän esim. dekkareista. Dekkarit lajityyppinä eivät itseäni juurikaan innosta, ja siksi minun on vaikea niitä suositellakaan. Saati sitten jotkut suositut kirjailijat, joita saattaa selata vähän huvikseen, ja sitten huomaakin ettei niistä välitä itse ollenkaan. Tiedän kyllä, että kirjastonhoitajana minun pitäisi mennä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja lukea myös mielestäni huonoja kirjoja. En varmaankaan siksi, että osaisin haukkua niitä myöhemmin, vaan että osaisin kertoa mistä niissä on kyse. Samalla (yleis)sivistykseni kasvaisi.

Toisaalta voihan niinkin tehdä, että sanoo rehellisesti asiakkaalle suunnilleen jotain seuraavaa: ”Yritin lukea tätä kirjaa viime vuonna, mutta jätin kesken koska se oli tylsä. Voithan sinä toki yrittää, minä en vain tykännyt, mutta se ei välttämättä kerro mitään kirjan hyvyydestä.”

Kirjastojen olemus

Kirjastoalan tabut, osa 1: Onko kirjasto myös paloittelumurhaajanatseja varten?

Hei vaan taas kaikki uskolliset ja kertakaikkisen mukavat lukijani. Aloitan tässä Kirjastoalan tabut -sarjan, jossa yritän kertoa asioista, joista ei mielestäni paljon puhuta kirjastoalalla. Tai puhutaan, mutta ei kovin julkisesti ja painokkain sanankääntein. Voit kyllä olla vapaasti eri mieltä siitä, ovatko aiheet oikeasti tabuja vai eivät. Tai muustakin.

Ensiksi pari ajatusta kysymyksestä, onko kirjasto todella tarkoitettu kaikille. Joskushan kirjastotyöntekijät väittävät, että kirjastoon ovat kaikki yhtä tervetulleita. Mutta epäilenpä. Jo kovaäänisiä nuoria saatetaan vieroksua. Huonosti käyttäytyvät aikuisetkin heitetään helposti ulos. Tunteeko myöskään vanhus, jonka hengitys rahisee kuuluvasti, itsensä tervetulleeksi kirjastoon?

”Syrjinnästä vapaa alue” -kyltit saattavat koristaa komeasti kirjastotilaa, mutta näkeekö missään syvällistä keskustelua siitä, missä menee kirjastoon tervetulleiden ihmisten raja? Ei kai mihinkään ideologiaan voida rajaa vetää? Ihmisiä tulee ja menee kirjaston ovista, ja heillä on kullakin mielessään mielipiteitä ja arvoja, jotka ovat aina jonkun mielestä kyseenalaisia. Joku saattaa suuttua jo syrjinnän vastaisesta kyltistä.

Olivatpa he kuinka ääritapauksia tahansa, miten kirjasto voisi sanoa jollekin että ”sinä ajattelet väärin”? Kirjastothan muutenkin ovat täynnä epäilyttäviä teoksia, joissa tapahtuu kaikenlaista pahaa ja joita on käytetty historian saatossa oikeuttamaan ties millaisia vääryyksiä. Ei niitäkään sensuroida tai kuratoida pois, joten eikö ihmisiinkin pitäisi ulottaa samanlainen radikaali neutraalius?

Oli miten oli, minusta tuntuu että asia on osittain tabu. Kirjaston neutraaliudesta ja arvoperustasta puhutaan yleensä lähinnä hymistellen eikä aihetta mielellään problematisoida. ”Kirjasto on kaikille”, joo, mutta mitä se pohjimmiltaan tarkoittaa? Mutta en nyt rupea syyttämään poliittista korrektiutta ja mitään muutakaan ideologiaa. Ehkä on vain niin, että ihmiset harvemmin haluavat kerjätä verta nenästään kysymällä vaikeita kysymyksiä.

Hieman sama ongelma on kirjasensuurin kanssa, ja harvoin siitäkään puhutaan, mitä aineistoja kirjastot jättävät hankkimatta. Siitä, ettei pornoa hankita, on kai joku kirjoittamaton sääntö. Mutta kai on muitakin kirjoittamattomia sääntöjä? Hankintapuoli tekee omaa työtään kuitenkin osittain omien inhimillisten harkintojensa varassa.

Minä olen ainakin sitä mieltä, että kirjasto on myös väkivaltaisia paloittelumurhaajanatseja varten. Sillä edellytyksellä tietenkin, että osaavat käyttäytyä. Kirjaston ei tietenkään tarvitse hyväksyä tiloissaan mitään häiriöitä, vaikka yksinäisessä nenänkaivamisessa raja tuskin vielä menee. Kenenkään ei tarvitse tuntea itseään uhatuksi kirjastossa. Reilun tiukat järjestyssäännöt eivät ole syrjintää tai yleisen tervetulotoivotuksen vesittämistä.

Mutta. Minua henkilökohtaisesti kyllä saattaa nyppiä, jos joku tulee kirjastoon vaikkapa täydessä natsien sotilasasussa. Mutta. Pitäisikö siitä suuttua?

Onhan niin, että kirjaston pitäisi olla vain iloisia siitä, jos sinne lappaa mielestämme epäilyttäviä ihmisiä. Heidät jos ketkä meidän pitäisi toivottaa tervetulleiksi, sillä sivistys ei totisesti tee pahaa heille. Jos mielestämme epäilyttävät ihmiset eivät lukisi kirjoja, eikö se olisi vielä pahempi juttu? Samalla voimme itse opetella elämään kirjaston arvoja todeksi ja toivottaa ihmisiä tervetulleiksi ilman taka-ajatuksia.