Työkokemukset

Koronakuulumisia, osa 7

Omatoimikirjastojen sulkua jatketaan meillä vuodenvaihteen yli. Muuten kaikki jatkuu niin normaalina kuin mahdollista, mutta asiakkaiden vähenemisen huomaa selvästi. Mistään jouluaiheisista tapahtumista ei ole tietenkään ollut puhettakaan. Kirjasuositus-tyyppisen joulukalenterin sentään toteutimme. Kirjoittajapiiri on kokoontunut etänä.

Koululaisten kirjastokäynnit ovat silti pyörineet koko syksyn ihan paikan päällä. Tämän syksyn osalta voin olla tyytyväinen siihen, että koulukäyntien määrä on ollut kelvollinen. (Tässä merkinnässä olin valitellut yhteistyön toimimattomuutta, mikä on johtunut myös omasta kyvyttömyydestäni.) Yhteydenpito koulujen ja päiväkotien suuntaan on nyt onneksi ollut parempaa. Tosin vieläkin on parannettavaa.

Seiskojen luokkakäynneistä olen erityisen iloinen. Kaikki talven käynnit on jo nyt pidetty. Yleensä seiskat ovat käyttäytyneet noilla käynneillä todella hyvin, ja tunneille on kehittynyt hyvä ja mielestäni toimiva rutiini. Tunteja ei edes enää aivan samalla tavalla jännitä kuin alussa. Tässä kuussa sain myös erikseen hyvää palautetta opettajalta, mikä lämmittää.

Mutta koronastahan minun piti puhua. Otsikko ainakin sanoo niin. Nyt näyttää siltä, että tartuntaluvut ovat alkaneet uudelleen laskea ja rokote on oven takana. Lähellä ollaan voittoa. Mutta vielä lyhyen joululoman jälkeenkin on varmasti skarpattavaa. Onhan se jälkeen päin katsottuna ankeaa, että syksyn toinen aalto aliarvioitiin niin pahasti. Mahdolliseen kolmanteen aaltoon ei vain voi suhtautua löysästi.

Ajattelen koronasta myös niin, että kun en ole tautien asiantuntija, en kauheasti lähde spekuloimaan sillä, mikä olisi alkuvuodesta kirjastoille oikea tahti lähteä avaamaan tiloja ja käynnistelemään tapahtumia. Kuuntelen asiantuntijoita ja seuraan suosituksia, ja samalla toivon että edes lähelle vanhaa normaalia päästäisiin mahdollisimman pian. Ihmisethän kärsivät, kun kirjastossa ei voi nyt tehdä kaikkea sitä mitä ennen!

En rupea ennustamaan, missä vaiheessa kevättä oltaisiin selvillä vesillä – jos ollaan vielä kuukausiin. Mutta rajoitusten noudattamisessa mielialaa nostaa se, jos jokainen päivä on kohti parempaa.

Hyvää ja turvallista joulua! Palaan blogin pariin jälleen tammikuun puolenvälin jälkeen.

Työkokemukset

Koronakuulumisia, osa 6

Kirjastot ovat meidän kunnassamme yhä auki, mutta omatoimiajan käyttö ei onnistu vajaaseen kolmeen viikkoon. Suosittelemme pikaista asiointia, eikä edes lehtiä kannata jäädä lukemaan varttia pitemmäksi aikaa. Kokonaan kiinni ei sentään menty, mutta tämä lyhyt ajanjakso ennen joulua otetaan hieman tiukemmin.

Suositukset ja säännöt eivät silti ulotu kaikkeen. Viereisen koulun toiminta jatkuu aika lailla ennallaan, samoin koulun yhteistyö kirjaston kanssa. Virallisia kirjastovälitunteja ei ole ollut koko syksynä, mutta kirjastonkäytön opetusta ja muita luokkakäyntejä järjestämme edelleen. Ja yhä lapset ramppaavat välitunnilla kirjastossa – toki se nyt yleensä kestää juuri korkeintaan vartin. Yleiset satutunnit on peruttu, mutta oma Kiinasta vuokrattu kirjastopandamme on muuten käynyt vetämässä satutunteja.

Marraskuun loppupuoli alkoi jo olla itselleni hieman hankala, kun oli kaikenlaista tekemistä ja säätöä, koronatilanne yhä pahentuvalla käyrällä ja pimeys alkoi painaa. Kun kuu vaihtui joulukuuksi, mielialakin parani. Kalenteri alkaa myös näyttää tyhjemmältä.

Suurimman osan syksystä minulla on ollut tunne, että kyllä tästä selvitään. Ja että selviän kyllä itse. Mutta käy vaan sääliksi kaikkia niitä, jotka musertuvat taakkojensa alle. Rehvakkaan ”kyllä tästä selvitään” -lauseen taakse jää ihmisiä, jotka eivät vaan jaksa.

Mitkä asiat ovat auttaneet itseäni? Olen kuitenkin asiakaspalvelutyössä, pidän maskia vähintään viisi tuntia päivässä ja olen vastuussa kirjaston arkitoiminnasta myös näin kriisiolosuhteissa (toki enimmäkseen vain toteutan niitä suosituksia joita ylhäältä tulee).

Ensinnäkin rutiinien merkitys. Ei tarvitse hötkyillä ja tuhlata energiaa epäoleellisuuksiin, kun on selkeä kaava arjen suhteen. Poikkeusaika on tietenkin tuonut uusia rutiineja väliaikaisesti poistuneiden tapahtumien tilalle, mutta kuukausien saatossa niistä monet ovat hyvällä tavalla automatisoituneet lihasmuistiin. Turvavälejä ynnä muita voi noudattaa tavalla, joka vie vähemmän energiaa kuin keväällä. Samalla voi antaa luvan olla armollisempi itselleen joidenkin työtehtävien suhteen ja priorisoida turvallisuutta.

Ennakoituvuuskin auttaa. Tieto koronasta on parantunut, ja on myös parempi käsitys siitä milloin tilanne voi alkaa taas helpottaa. Maaliskuussa kaikkea piti säikkyä, kun tietoa viruksesta ei ollut niin paljon. Nyt yllätyksiä ei enää tule samalla tavalla, vaikka toki näin vahva toinen aalto oli monille todella ikävä yllätys. Rokotekin jo odottaa nurkan takana, mikä nostaa mielialaa huomattavasti. Koronatoimiin olisi huomattavasti hankalampi suhtautua, jos olisi tiedossa ettei rokote valmistu vielä vuosiin.

Omalta osaltani muu elämä on myös ollut tukena. Ei ole ollut ongelmia ihmissuhteissa, unensaannin tai stressin kanssa. Mieliala ja työmotivaatio ovat pysyneet hyvinä.

Vielä ei olla voiton puolella. Kai sitä kuitenkin on lupa toivoa, että tilanne ei enää merkittävästi pahenisi ja alkuvuodesta tilanne alkaisi jo näyttää selvästi paremmalta.