Tapahtumat, Työkokemukset

Koronakuulumisia, osa 8

Tauti ei laannu. Samat rajoitukset jatkuvat meilläkin koko helmikuun ajan. Kyllähän se tuntuu välillä vähän lannistavalta, kun aikarajoja siirretään ja siirretään. Toivo siirtyy kauemmas. Mutta kyllä se toivo silti on konkreettista, kun rokotukset jo pyörivät. Kunpa vain tämän kovempiin keinoihin ei enää olisi tarvetta.

Viime viikolla ykkösluokka vieraili ohjelmallisella käynnillä kirjastossa. Olemme hankkineet uuden pehmolelumäyräkoiran, jota luokka sai sitten etsiskellä vihjeiden avulla. Innostusta riitti, mutta turvavälejä tuon ikäiset eivät vielä osaa pitää. Luokkakäyntejä emme ole siis edelleenkään kieltäneet. Eikä se minua henkilökohtaisesti haittaa.

Mäyräkoiran hankinta oli mahdollista, kun hankintakielto poistui. Se oli hienoa, kun samalla pystyi hankkimaan jo muutakin, esimerkiksi hyllynpäätyopasteidenpidikkeet.

Olen miettinyt, että varmasti olisi jo viime keväänä pitänyt alkaa miettiä konkreettisempaa suunnitelmaa, miten etäkäyntejä olisi voinut paremmin hyödyntää tänä talvena. Jotenkin oletin ja ehkä kaikki olettivat, että tämä menee nopeammin ohi. Kyllähän minulla on ollut kirjoittajapiiri, joka on pyörinyt enimmäkseen etänä, ja yksi etävinkkaus, mutta paljon muutakin olisi voinut kehitellä. Voisi toki vieläkin.

Etäkirjoittajapiiri on muuten pyörinyt hyvin, mutta yhdellä jäsenellä on ollut ongelmia Google-kirjautumisen kanssa. Zoom-palvelun kokeilu kariutui suoraan siihen, kun tajusin että käytöllehän on 40 minuutin raja. Välillä Google Meet on myös herjannut palomuurista. Pääosin yhteydet ovat kuitenkin pelanneet.

Voinhan minä siis sanoa, että jonkinlainen digiloikka on tullut tehtyä, mutta aika pieni hyppy silti. Olenko sanonut, että kun joskus olen osallistunut Teamsissa joihinkin saman maakunnan kollegojen kuulumiskahveille, olen tuntenut itseni mitättömäksi verrattuna muihin, jotka kertovat ties mistä menestyksekkäistä nettikuvioistaan, joihin on saatu aktivoitua paljon etenkin lapsia ja nuoria. Tuntuu vähän Eddie Edwardsilta Matti Nykäsen rinnalla. Toki oma kirjastonikin on pienempi, mutta kouluja alueella on silti paljon.

Etätapahtumat voisivat myös hyvinkin jäädä osittain pysyvään käyttöön. Joillekin voisi olla luvassa jopa valtakunnallinen yleisö, jos tapahtumia vain osattaisiin markkinoida oikein. Onhan jo vuosia ollut itsestään selvää, että kaikki merkittävät kotimaiset urheilusarjat striimataan netissä. Nyt teatteritkin ovat alkaneet (pakon edessä) tajuta, että samaan suuntaan kannattaa siirtyä.

Kirjailijat, kustantamot, kirjakauppiaat ja kirjamessut miettivät varmaan vähän samaa: että miten kirjat voisi tuoda entistä paremmin esille. Tässä on paljon potentiaalia myös pienten kirjastojen uskalikoille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s