Aineistot, Sivistys

Kirjastoalan tabut, osa 6: Kirjamaun elitismi

Niin sanotusti hienostuneempi kirjamaku voi olla ongelma monille kirjastotyöntekijöille. He nimittäin huomaavat pian, että asiakkaat lainaavat lähinnä dekkareita ja suosituimpia kauno- ja tietokirjoja. Harva jaksaa innostua David Foster Wallacesta tai Volter Kilvestä. Kenties he myös salaa mielessään katsovat alentuvasti asiakkaisiin, jotka lukevat vain viihtyäkseen.

Toivottavasti en itse yllätä itseäni ajattelemasta näin! Mutta ongelma koskee osittain myös itseäni, vaikka kirjamakuni ei mielestäni edes ole kovin hienostunut. Moni taideromaani tylsistyttää minua, enkä välitä kokeellisesta nykyrunoudesta. Mutta pidän monesta sellaisesta kokeellisesta ja harvinaisemmasta jutusta, mistä tiedän jo heti, että harva tätä kirjastosta haluaa edes lainata.

Ei kyse ole välttämättä edes siitä, että kirjastotyöntekijänä sitä jotenkin halveksuisi ihmisiä, jotka lukevat vain sitä mitä muutkin lukevat. Ehkä sitä vain mielessään harmittelee, että voi kun ihmiset lukisivat monipuolisemmin kaikkea.

Tabun tästä aiheesta tekee tietenkin se, että ihmiset eivät halua että heidän lukumakuaan arvostellaan, eikä aiheesta ole siksi hienotunteista puhua. Nykyään ajatellaan, että tärkeintä on että ylipäänsä lukee, ei sen väliä mitä. Lukemisen huolipuhe (”nykyään kaikki ovat niin kiireisiä ja koko ajan kännykällä”) on niin laajalle levinnyt, että juhlimisen aiheeksi on tullut lukeminen itsessään, ei niinkään sisällöt. Kriittistä suhtautumista sisältöihin ei enää nykyään painoteta, varmaankin ihan ymmärrettävästi myös siksi koska vaistomaisesti pelätään kaikkea mikä haiskahtaa turhantärkeältä elitismiltä ja portinvartijuudelta.

On tässä suhtautumisessa tietenkin hyvät puolensa. Arvosteleva ja jäykkä suhtautuminen lukemiseen on ollut omiaan tappamaan lukuinnon.

Silti sisällöistä pitäisi puhua. Kirjastot eivät siinä voi tehdä kovinkaan paljoa, koska meitä rahoitetaan verorahoilla ja kirjastot ovat koko kansan juttu. Ja siksi oikeastaan aiheen on syytäkin olla tabu. Kirjastot eivät sen kummemmin kuratoi sisältöään. Meiltä löytyy kaikkea ja sillä hyvä. Emme todellakaan voi olla elitistejä siinä mielessä, että halveksuisimme viihdettä tai ”kansanomaisuutta” tai mitä tahansa elitistien katsotaan vastustavan.

Ja silti kirjastojen sisältä voisi kirjojen lisäksi löytyä sijaa myös kriittiselle kirjallisuuskeskustelulle. Tapahtumat ja teemaviikot voivat tuoda esiin unohdettuja kirjoja. Voimme ottaa lehtikokoelmiimme laajasti pieniä kulttuurilehtiä sekä yksittäisiä kappaleita omakustanteita ja harvinaisuuksia. Vinkkaaminen ja suosittelu ovat sallittuja, lyttääminen ei sentään (se on taidekritiikin tehtävä).

Lisäksi laajemmassa kuvassa on kyse toisesta tabusanasta: ”sivistys”. Sivistyksestä puhuminen kuulostaa kenties hieman pölyyntyneeltä. Mutta kai siitä silti pitäisi puhua? Voi hyvin olla, että nykyään pitäisikin rohkeammin nostaa sivistystä esille valeuutisten, huhujen ja tietämättömyyden vastapainoksi. Se ei toki tarkoita, että kirjastot olisivat minkään ideologian puolella.

Ehkä sitä voi olla hyvillä mielin elitisti hiljaa mielessään, kunhan ei lähde tuomitsemaan muita?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s