Työkokemukset

Koronakuulumisia, osa 9

Toivottavasti näitä osia ei enää kovin monta tarvitsisi kirjoittaa. Mutta tilanne on mikä on eikä sitä auta sen enempää surkutella. Mellä kirjastot ovat sentään edelleen kunnolla auki; samoin rajoituksin kuin jo monta kuukautta. Voi jopa olla, että selviän korona-ajasta täysin ilman lomautuksia. (Lukuun ottamatta yhtä päivää vuosi sitten, jonka otin palkattomaksi vapaaksi ihan omaehtoisesti.)

Mitään kovin dramaattista ei omaan koronasaagaani onneksi vieläkään liity. Kirjastonkin osalta vallitseva tunne ei ole kauhu, vaan lähinnä tylsyys. Asiakkaita on etenkin nyt maaliskuun aikana käynyt paljon vähemmän kuin aiemmin. Nyt sitä vielä entisestään korostaa se, että yläkoululaiset ovat etäopetuksessa. Ja ne, jotka kirjastoon tulevat, viettävät paikalle entistä lyhyemmän ajan.

Tylsyys on alkanut jäytää itseäni, koska siihen liittyy samanaikainen tunne siitä että voisin kenties tehdä enemmän. Mutta kun tekemistä ei välillä oikein ole. Pakollisia rutiineja aina riittää, mutta niin moni muu asia on pyyhkiytynyt pois kalenterista. En voi poistaa koko kirjastoa tässä odotellessa.

Voisi sitä myös suunnitella kaikenlaista. Sitä olen tehnytkin, mutta en kuitenkaan kovin paljoa. Ja mikäköhän on riittävästi tekemistä tai suunnittelemista? Mikä rauhoittaisi omatuntoni?

Minun on pakko tunnustaa, että ymmärtäisin hyvin jos joku lomautus vielä tulisi. Jos kirjastot täytyy pitää auki, niin sitten pidetään, eikä minua siis ollenkaan haittaa kirjastojen aukiolo. Mutta välillä tuntuu, että tässä eletään tyhjäkäynnillä. Tunnetta on kuitenkin lieventänyt se, että viime viikkoina olen työjärjestelyiden ynnä muiden vuoksi ollut useamman päivän yksinäni töissä. Kun on yksin, tekemistä yleensä riittää.

Toivoisin, että kirjastossa kävisi enemmän asiakkaita. Kun täällä nyt ihan turvallista kuitenkin on. Mutta samalla ymmärrän ja hyväksyn sen, ettei käy. Kai minun jopa pitäisi olla iloinen siitä, että asiakasmäärät ovat vähentyneet niin paljon, jos/kun kerran haluamme että tauti katoaa maasta mahdollisimman nopeasti.

Toivoisin myös, että koululuokkiakin voisi yhä käydä ohjelmallisilla käynneillä. Tosin nyt ihan uusien määräysten mukaisesti käynnit ovat sallittuja vain palveluajan ulkopuolella. Mutta en lähde hoputtamaan opettajia. Heilläkin voi olla oma mielipiteensä asiaan.

Omat mielialani ovat välillä jo kellahtaneet liikaakin negatiivisen puolelle, kun kurimus yhä kestää. On surkeaa, kun rajoituksia yhä vain jatketaan ja jatketaan. Silti tiedän, että toivolle on hyviä syitä. Ei töihin ole viime aikoinakaan ollut vastenmielistä mennä.

Osa asiakkaista ei käytä maskeja, ei edelleenkään. En ole lähtenyt siitä huomauttamaan, tilanne lähinnä vain harmittaa. Tiedän myös, että joillakin voi olla syy olla käyttämättä. Jotkut eivät myöskään välitä siitä, että suosittelemme korkeintaan 15 minuutin asiointia, tai sitten eivät vain huomaa opasteita. Tai eivät muuten vain tajua. Sen sentään ymmärtää, että lapset ja nuoret eivät ymmärrä tilanteen vakavuutta. Välillä kyllä olen huomauttanut, jos joku on kirjastossa selvästi liian pitkään, vaikka hän pystyisikin olemaan jossain nurkassa omissa oloissaan riittävän kaukana muista asiakkaista.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Mukavaa kevään alkamista, kyllä tästä selvitään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s