Korona-ajan tietynlainen tylsyys on ajanut miettimään uudenlaisia tapoja järjestää kirjoja hyllyssä. Vai onko edes olemassa kovin vaihtoehtoisia tapoja?
Nykysuuntaus on ainakin se, että hyllyt itsessään ovat matalampia. Se on esteettömyyden kannalta hieno juttu, mutta tietty kirjaston tunnelma siinä kärsii, kun hyllyjen taakse ei voi piiloutua (paitsi lapset). Lisäksi kirjojen määrä vähenee, ja määrää vähentää myös väljempi hyllytys. Hyllyriveille saatetaan jättää rohkeasti tyhjää, ja aivan alarivit, jotka ovat muutenkin huonommin saavutettavia, pyhitetään toisinaan yksittäisille kirjankansille.
Omassa kirjastossani on perinnettä iloittelevammasta kirjojen sijoittelusta. Esim. tietyt sarjakirjat saatetaan laittaa päällekkäin, ei sivuttain. Kannattaa kokeilla! Molemmin puolin voi jättää väljyyttä, ja asiakkaan silmä monesti tarttuu johonkin sellaiseen joka poikkeaa tavallisesta. Tämähän toki on muutenkin väljyyden idea. Olisihan sitä aina hyvä olla hyllyissä tilaa sen verran, että johonkin väliin voi laittaa kirjan pystyyn esille, ja varsinkin ettei hyllyttäminen muuttuisi hankalaksi kirjojen siirtelyksi.
Olen tosin itse samalla myös tiukemman hyllyttämisen ystävä. Siihenkin on perusteensa: kirjoja vain mahtuu enemmän, ja mukana tulee tietynlainen ylitsepursuavan, runsaudensarvimaisen kirjaston lumo. Tiukempaa asettelua voi perustella sekin, että joku hyllyluokka on kauttaaltaan todella suosittu, eikä luokkaa kannata silti laajentaa mihinkään suuntaan. Silloin karsittavaa ei vain löydy helposti. Mutta tietty väljyys olisi silti aina hyvä pitää.
Entä tuo otsikossa mainittu ”sprezzatura”? Italiankielinen termi viittaa jonkinlaiseen huoliteltuun huolimattomuuteen, tyylikkyyteen joka yrittää piilottaa tyyliin käytetyn vaivannäön.
Kirjojen esillepanossa sprezzatura voi ehkä olla vaikka sitä, että jotkut kirjat (tai miksei levyt tai muutkin) ovat esillä hieman vinosti ja liian reunassa, niin että kirjan huomaa melkeinpä sen takia. Ja että itse työntekijänä näen, että kirja on vinksallaan enkä tee asialle mitään, tai että jopa olen laittanut itse kirjan tahallani niin, jotta se erottuisi paremmin.
Jos kaikki esillä olevat kirjat olisivat suorassa ja hyvässä järjestyksessä, eikä yhtäkään esittelytelinettä olisi koskaan tyhjillään, asiakashan saattaisi ajatella että kirjastoa ei käytä kukaan. Täydellisyys on tylsää. Joskus voi olla hyvä sekoittaa pakkaa ihan itse, ja nimenomaan suunnitellusti, koska tietenkin työntekijöillä täytyy olla langat käsissään. Tämä voi tarkoittaa myös hyvän maun rajoilla menevää hulluttelua kirjojen asettelun suhteen.
Sprezzatura olisi siis tässäkin tapauksessa huoliteltua tyyliä, joka kuitenkin näyttäytyisi boheemiutena. Täytyy tunnustaa, etten ole tällaista juuri vielä kokeillut. Korona-ajan asiakaskadon keskellä olen kyllä ajatellut asiaa.
Mielelläni kuitenkin erottaisin tällaisen asenteen aidosta epäjärjestyksestä. Jos joku koululuokka on käynyt ja vitsikirjaosasto on kuin pyörremyrskyn jäljiltä, on mielestäni välttämätöntä korjata tuho heti ja tarkistaa että aakkosjärjestyskin on oikea. Välinpitämättömyys tai laiskuus eivät ole sprezzaturaa.
Aineiston asettelu ja esittely vaatii joka tapauksessa mielikuvitusta. Aineistonäyttelyt ovat vielä yksi juttu, ja hyllyjen väleihin ja sekaan voi myös tehdä yllättäviä mininäyttelyitä. Aiheitahan riittää; ei tarvitse vain tyytyä muistamaan kirjailijaa silloin kun hän kuolee. Ainakaan kirjaston ei tarvitse olla tylsän näköinen paikka.
Tuntematon hyllyttäjä 