Blogia koskevaa puhetta

Jäähyväiset

Tämä blogi loppuu tähän.

Nyt siis tuntuu, että blogi on täyttänyt tehtävänsä, eikä minulla ole edes enää niin paljon sanottavaa, että haluaisin jatkaa. Aloitin alkukesällä 2015 ja päätän nyt samaan aikaan 2021. Blogista tuli mielestäni yllättävänkin pitkäikäinen. Välillä kirjoittaminen tuntui väkinäiseltä, välillä innostavammalta, yleensä ihan riittävän tyydyttävältä. Olen tyytyväinen siihen, mitä on tullut kirjoitettua. Ei ole ollut kiusallista lukea vanhoja tekstejä jälkikäteen.

On ollut myös hienoa huomata, että välillä tätä joku jopa lukeekin. Tästä blogista ei kuitenkaan tullut mitenkään vuorovaikutteista. Mutta ei se mitään, se toimi sellaisenaankin. Blogi on ollut minulle oppitunti omien ajatusteni erittelyssä, ja myös sinnikkyydessä, kun tekstit eivät aina syntyneet helposti.

Tällä hetkellä koronatilanne näyttää taas entistä paremmalta. Omatoimikäyttökin aukesi tänään. Toivottavasti hyvä kehitys jatkuu kesällä.

Lisäksi tässä kävi niin, että sain uuden vakituisen työpaikan muualta Suomesta, pienen kaupungin pääkirjastosta. Se selvisi vasta aivan äsken. Lopetan nykyisessä paikassani tämän viikon perjantaina. Uusi työ alkaa jo kesäkuun lopussa, mutta vielä sitä ennen on onneksi aikaa hieman lomaillakin. Joten mikäpä tässä on estämässä mielialan kohoamista.

Suurkiitos kaikille teille, jotka olette tätä blogia lukeneet! Hyvää ja siunattua kesän jatkoa!

Kirjastojen olemus, Sivistys

Miten edistetään sivistystä?

Sivistys voi olla se korskea sana, jolla pelotellaan ihmisiä jollain hienolla, jota ei voi koskaan saavuttaa. Tai sitten se tarkoittaa ihan vain sitä, että ihmiset voivat viisastua ja oppia asioista enemmän, ja sen lisäksi nauttia kulttuurista, viihteestä ja taiteesta saaden siitä enemmän irti. Se taas hyödyttää ja ilahduttaa kaikkia.

Olipa määritelmä kumpi tahansa (mieluitenkin kuitenkin jälkimmäinen), voisin tässä hahmotella kolme edellytystä sille että kirjastojen on mahdollista edistää sivistystä.

  • Riittävät resurssit toimia. Valtion ja kuntien on osoitettava riittävästi rahaa kirjastoille, tilojen on oltava asianmukaiset ja palkkauksenkin mielellään siedettävän suuruinen. Poliitikkojen, virkamiesten ja kaiken kansan pitää tajuta, että kirjastoihin kannattaa panostaa. Hyötyjä tulee takaisin sivistys- ja koulutustason nousuna ja myös yleisenä tyytyväisyytenä.
  • Näkemykselliset kirjastotyöntekijät. Kirjastonhoitajien täytyy itse tajuta jotain sivistyksestä, jotta he voivat sivistää muita. Kokoelmanhoito ei onnistu, jos kokoelman sisällöt eivät ole hallussa. Miten voi suositella kenellekään mitään, jos ei itse lue? Lisäksi kirjasto tarjoaa monenlaisia opastuksia ja tapahtumia. Kaikki ideat eivät tule kirjaston sisältä eikä niitä kaikkia tarvitse itse toteuttaa, mutta on tärkeää jos kirjastolaisilla itsellään on näkemystä, millaisilla jutuilla kirjastoa voi elävöittää. Tarvitaan myös rohkeutta, osaamista ja yhteistyökykyä toteuttaa ideat. Yhteistyökuvioissa vaaditaan myös kykyä verkostoitua.
  • Kouluyhteistyön toimivuus. Jos rakkaus lukemiseen ja kulttuuriin syttyy jo lapsena, liekki harvemmin sammuu kokonaan. Mitä useampi lapsi ja nuori kasvaa luonnostaan kirjojen ja muiden kirjaston tarjoamien elämysten maailmaan, sitä laajempi joukko meille kertyy sivistyneitä, tasapainoisia aikuisia. Tässä kohtaa on tärkeää, että yhteistyö koulujen, päiväkotien ja opettajien kanssa toimii, vähintäänkin niin että ohjelmalliset kirjastokäynnit pystytään pitämään sovitusti.

On tässä vielä sekin, että eiväthän kirjastojen tarjoamat asiat ole jotain, mitä tyrkytetään ulkopuolelta ja mikä on jotain kuivaa ja elämälle vierasta. Eihän se isolta kuulostava sivistys ole mitään ilotonta rikkiviisautta tai yksittäisiä nippelitietoja. Eikä sivistyneen ihmisen mittari ole mikään älykkyysosamäärä. Sydämen sivistys on yhtä tärkeää. Sitä ei aina opi kirjoista, ainakaan ihan kokonaan.

Minä kirjastonhoitajana tunnen joskus riittämättömyyden tunnetta, kun en omassa työssäni tavoita tällaisia korkeita tavoitteita. Eikä vika aina edes ole itsessäni, tiedän senkin. Mutta ehkä tässä täytyy ajatella niin, että lyhyellä tähtäimellä ei pidä liikaa tuijottaa tehtyihin asioihin ja epäonnistumisiin. Tai ainakaan niitä ei pidä jäädä vatvomaan liian pitkäksi aikaa.

Tärkeämpää on, että on suunta jota kohti kehittyä, että epäonnistumisistakin voisi oppia jotain ja tehdä asiat paremmin ensi kerralla. Ja mielestäni juuri siinä kohtaa on hyvä miettiä kirjaston perimmäisiä arvoja ja tavoitteita. Sivistys on niistä tärkeimpiä.