Blogia koskevaa puhetta

Jäähyväiset

Tämä blogi loppuu tähän.

Nyt siis tuntuu, että blogi on täyttänyt tehtävänsä, eikä minulla ole edes enää niin paljon sanottavaa, että haluaisin jatkaa. Aloitin alkukesällä 2015 ja päätän nyt samaan aikaan 2021. Blogista tuli mielestäni yllättävänkin pitkäikäinen. Välillä kirjoittaminen tuntui väkinäiseltä, välillä innostavammalta, yleensä ihan riittävän tyydyttävältä. Olen tyytyväinen siihen, mitä on tullut kirjoitettua. Ei ole ollut kiusallista lukea vanhoja tekstejä jälkikäteen.

On ollut myös hienoa huomata, että välillä tätä joku jopa lukeekin. Tästä blogista ei kuitenkaan tullut mitenkään vuorovaikutteista. Mutta ei se mitään, se toimi sellaisenaankin. Blogi on ollut minulle oppitunti omien ajatusteni erittelyssä, ja myös sinnikkyydessä, kun tekstit eivät aina syntyneet helposti.

Tällä hetkellä koronatilanne näyttää taas entistä paremmalta. Omatoimikäyttökin aukesi tänään. Toivottavasti hyvä kehitys jatkuu kesällä.

Lisäksi tässä kävi niin, että sain uuden vakituisen työpaikan muualta Suomesta, pienen kaupungin pääkirjastosta. Se selvisi vasta aivan äsken. Lopetan nykyisessä paikassani tämän viikon perjantaina. Uusi työ alkaa jo kesäkuun lopussa, mutta vielä sitä ennen on onneksi aikaa hieman lomaillakin. Joten mikäpä tässä on estämässä mielialan kohoamista.

Suurkiitos kaikille teille, jotka olette tätä blogia lukeneet! Hyvää ja siunattua kesän jatkoa!

Blogia koskevaa puhetta, Työkokemukset

Olenko enää aloitteleva kirjastonhoitaja?

Blogini alaotsikko on ”Aloittelevan kirjastonhoitajan harakanvarpaita”. Mutta milloinkohan kehtaisin ottaa kuvauksen pois? Minulla on kuitenkin työkokemusta jo melkein neljä vuotta. Ja tätä blogia olen pitänyt jo viisi vuotta! (Onneksi olkoon vain, juhlapäivä oli juuri.)

Niinpä niin. Kun lapsi on vaikka vain kolme vuotta vanha, hän voi jo tuntea olevansa iso. Mutta heti kun hän kohtaa kymmenvuotiaita lapsia, he tuntuvat hirvittävän suurilta. Puhumattakaan aikuisista. Jos ajattelen virallista eläköitymisikääni, tulen olemaan aloittelija vielä aika monta vuotta.

”Aloittelevuus” on mielestäni joka tapauksessa hyvä lähtökohta oppimiselle. Aloittelija on nöyrä ja avoin. Itselleni tämän blogin kirjoittaminen on ollut opitun reflektointia ja tavallaan jo itsessään oppimista. Se on sitä myös siinä, miten ilmaisen itseäni. Ei ole aina ollut helppoa löytää sopivaa näkökulmaa ja tyyliä juttuihin, vaikka aiheiden keksiminen itsessään ei ole ollut vaikeaa.

En haluaisi urautua. Opittavaa on vielä aikamoisen paljon. Mutta ei asiaa toki kannata lähestyä liikaa itseään väheksyvästi: ”no minä nyt olen vain tällainen, olen nyt vähän harjoitellut töitä täällä mutten oikeasti osaa vielä mitään, yritetään nyt taas vähäsen, ehkä opinkin jotain kenties mutta aika pieni ja surkea minä vielä olen”. Ei siis ihan noinkaan.

Ei ole väärin pystyä toteamaan sitä, mitä kirjastojuttuja olen tehnyt ja mielestäni osaan tehdä kelvollisesti. Vaikka siis yhä olenkin aloittelija työntekijänä ja myös ihmisenä.

No, tämä kuulostaa nyt niin suureelliselta. Ei minulla muuta sanottavaa varmaan tässä ollutkaan. Taidan pitää kuvauksen vielä entisellään. Tarkoitus on kyllä jatkaa blogin kirjoittamista, vaikka minulla ei olekaan mitään ylevää tulevaisuuden visiota blogin varalle.

Blogi jatkuu taas elokuun puolivälissä. Syyspuolella uusia merkintöjä voi myös hyvinkin ilmestyä Kirjastoalan tabut -sarjaan. Mutta nyt on oudon kevään jälkeen aika hieman levähtää. Onneksi tämä aika ei ollut itselleni liian kuluttavaa. Miellyttävää ja rentoa kesää sinullekin joka tätä luet!

Blogia koskevaa puhetta, Työkokemukset

No nyt!

Jos ja kun nyt taas vaivaan teitä lukijoita pelkillä omilla työkuulumisillani, tällä kertaa siihen on kuitenkin hyvä syy. Sain nimittäin vakinaisen paikan eräästä eteläsuomalaisesta pikkukirjastosta.

Se on tietenkin hieno ja iso juttu minulle, ja hieno myös siksi koska paikka oli itsellenikin aika lailla ykkösehdokas kaikista hakemistani paikoista. Jos en olisi tästä innoissani, olisin hullu tai elämään kyllästynyt. Työtehtävät vaikuttavat itselleni juuri sopivilta, ja sopivan haastavilta.

Ennen töiden alkamista minulla on vielä noin kuukausi töitä jäljellä täällä toisessa kirjastossa. Uusi työpaikka ei tietenkään ole mikään syy suhtautua vähempiarvoisesti näihin nykyisiin työtehtäviin. Kaikki vaan loppuun kunnialla. Samalla ehdin suunnitella monia käytännön asioita lähitulevaisuutta koskien.

Ei minulla tämän enempää ole tällä kertaa. Blogissani kuitenkin jatkan edelleen kirjoittelemista joka toinen viikko uusista kuvioista ja erinäisistä kirjastoaiheista, jotka kulloinkin pyörivät mielessä. Palaillaan!

Blogia koskevaa puhetta, Työkokemukset

Joulua ja työstressiä

Työvuosi ja blogivuosi ja kalenterivuosikin alkavat olla takanapäin. Nyt olisi (lattean) yhteenvedon aika. Ehkä en silti nyt sellaista tee, kun se olisi lähinnä vanhan toistamista.

Tosin jonkinlaista uutta on se, että ajoittainen työstressi on hiipinyt puseroon. En tiedä mistä se tarkalleen ottaen aina johtuukaan. Työtehtävät itsessään eivät ole olleet mitenkään vastenmielisiä. Töissä on mukava olla, vaikka aamulla ei aina kiinnostaisikaan töihin herätä.

Kenties se on vain väsymystä. Minulla on ollut tänä vuonna lomaa vähän jos ollenkaan. Tai voi olla, että minulla vain on monta monituista projektia meneillään samaan aikaan, ja ainakin lean-oppien mukaan sellainen saattaa olla huono idea. Useat projektit myös ovat kaltaiselleni introvertille kuluttavia, kun niissä joutuu olemaan tekemisissä eri ihmisryhmien kanssa.

Mutta en nyt sen suuremmin valita, vaikka ensi vuonna työaikani vielä nouseekin kokonaiseen sataan prosenttiin. Näillä näkymin sijaistan kolmea eri ihmistä eri prosenteilla – eli voisin tässä veistellä, että teen kolmen ihmisen työt.

Tämän blogin suhteen voisin mahdollisesti kehitellä jotain uusia ideoita. En ole varma, miten pitkään jaksan jauhaa työasioista ja kokemuksistani, kun pelkään että toistan itseäni. Voisin toki joskus myös jatkaa aiheista, joita olen aiemmin käsitellyt. Joihinkin aiheisiin olen saattanut saada uutta perspektiiviä tämän työjakson aikana.

Ainakin asiakaspalvelusta voisin taas joskus puhua enemmän. Se aihe on jäänyt itseä mietityttämään, kun töissä aina huomaa pieniä juttuja, joita voisi viilata, ja välillä suurempiakin.

Toisaalta joidenkin mahdollisten blogiaiheiden kohdalla iskee päälle turhankin voimakas nöyryys: mitä minulla tästä asiasta muka olisi sanottavaa? Minähän olen muutenkin vasta työurani alussa ja oppipojan asemassa.

Mutta nyt pidän muutaman viikon tauon blogista. Palataan sen jälkeen taas asiaan. Rauhallista joulua!

Blogia koskevaa puhetta, Työkokemukset

Kesäkuviot

Pidän blogini kanssa jonkinlaisen tauon aina elokuulle asti. Näin teen, vaikka oikeastaan minulla ei ole töissä ollenkaan kesälomaa… Onneksi ajatus kesäurakoinnista ei tunnu liian raskaalta, sillä muistan hyvin, että olen ollut vasta äskettäin pitkäaikaistyötön. Lisäksi 90 prosentin työaika varjelee liialta uupumukselta.

Töiden suhteen olen jo vaivihkaa miettinyt ensi vuotta. Mitähän sitten tapahtuu? Saanko jatkoa? Haenko töitä muualta? Muunkin elämän kuviot vaikuttavat asiaan, ja tuntuu että kaikki on kovin epäselvää. En edes itse tiedä vielä, mitä haluan. Mutta ei se haittaa, sillä ensi vuoteen on vielä pitkä aika.

Siitä olen iloinen, että useinkin uppoan töiden suhteen mukavaan imuun, jossa sitä tuntee saavansa paljon aikaan ja tekevänsä asioita oikein. Sitä kokee myös saavansa ideoita, joilla tiettyjä asioita voisi kehittää edelleen tai hyödyntää kirjaston kokoelmaa kiinnostavalla tavalla. Esim. että järjestää varaston uudelleen tai pitää näyttelyn jostain aiheesta. Kirjaston viestintä kiinnostaa minua myös kehityskohteena.

Olen kyllä toisaalta sellainen ihminen, etten heti mielellään lähde kokeilemaan uusia ideoita, vaan annan niiden hautua ensin alitajunnassani jonkin aikaa ja keskustelen niistä ihmisten kanssa. Hutiloimalla harvoin syntyy mitään hyvää. No, ei sillä että syntyisi vatuloimallakaan.

Lisäksi tuntuu, että mieluisan työrytmin säilyttäminen vaatii sen, että suurin osa arjesta on kuitenkin tuttua rutiinia. Jos haalii viikon ajaksi liikaa uutta ja pelottavaa, stressi alkaa puskea pintaan. Ei stressi kai lyhyellä tähtäimellä vaarallista ole, mutta yhtään sitä enempää tilaa sille ei kannata antaa. Nyt tuntuu, että minun täytyy vain pitää hyvä vire yllä ja olla vapaa-aikana miettimättä työjuttuja.

Tarkoitukseni ei ole sen enempää puhua uusista ideoista tai muistakaan työjutuista tässä syvällisemmin. Kuten edellisessä merkinnässä puhuin, vanhatkin ovat usein aivan hyviä… Kunhan vain edelleenkin haluan todeta, kuten monta kertaa aiemmin: hyvin menee mutta menköön. En tiedä, onko työnantajakin samaa mieltä, mutta jos ei ole, niin ei maailma siihen kaadu.

Nyt, kun työjakso kestää sentään vuoden (mikä on minun työhistoriallani pitkä aika), työtä ajattelee enemmänkin pitkänä ja toistuvana prosessina kuin projektina. Tai voisihan siihen keskittyä myös ”vuoden rykäisynä”, mutta minusta on myös kohteliasta ajatella pitkäjänteisemmin, koska oikeasti saatan työllistyä jatkossakin sille paikalle jossa nyt olen. Vaikka siis en haluaisikaan jäädä tänne moneksi vuodeksi. En siis tiedä, haluaisinko sitä.

Hyvää kesää kaikille tämän blogin lukijoille! Blogin kanssa minulla on paljonkin juttuaiheita joista raapustaa, ajankohtaisten ”miltä nyt tuntuu töissä” -päivitysten lisäksi, jollainen tämäkin kaikessa pinnallisuudessaan oli.

Blogia koskevaa puhetta, Työkokemukset

Blogi(t) ja työ

En arvannut, miten paljon tästä blogin kirjoittamisesta onkaan ollut hyötyä…

Nykyisessä työssäni kirjoitan myös kirjaston blogiin ja hoidan samalla muitakin viestintävastuita. On hauskaa ja mielenkiintoista huomata, miten hyvää perspektiiviä tämän blogin kirjoittaminen on tuonut. Olen aiemminkin tehnyt pieniä viestintäjuttuja, joista saatu kokemus on samoin ollut hyödyksi. Ja nykyisessä työssäni voin toki kehittyä edelleen ja saada lisää rutiinia.

Se rutiini näkyy ainakin ajan säästämisessä. Lyhyemmässä ajassa voi saada enemmän aikaan, ja vaikka sitä saattaa saada jonkun asian riuskasti valmiiksi, se ei silti ole välttämättä hutiloiden tehty. Tuossa auttaa sekin, että työkavereilta saa vertaispalautetta. Monta silmäparia näkee aina asian paremmin kuin yksi.

Vaikka viestintäjutut voivat siis olla ryhmätyötä, minä kyllä tykkään paljon siitä, että niitä saa tehdä omassa rauhassa ja omaan tahtiin. Itselleen voi aikatauluttaa julkaisuajat niin, ettei tarvitse ottaa stressiä, mistä kirjaston asiasta viestisi tänään. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Silloin kun on luppoaikaa, voi valmistella seuraavaa asiaa, joka toteutuu joskus myöhemmin.

Koen siis vahvasti, että työssäni saa käyttää omia vahvuuksia ja siinä voi kehittyä edelleen. Minulla kun on paljon asioita joita voi kehittää. Omiin kykyihin kannattaa lähtökohtaisesti suhtautua sillä asenteella, että sitä ei ole kovin valmis työntekijä.

Mutta lähtökohdat ovat hyvät ja voin mennä tällä asenteella luottavaisesti eteenpäin.

Anteeksi, hyvät lukijani, jos tämä puhe on sokeroitua höttöä, josta ei ota mitään selvää. ”Joo, kiva, kaikki menee hyvin.” Mutta varmasti on myös paikallaan olla välillä iloinen siitä että asiat menevät hyvin, kun valtaosan tämän blogin olemassaolosta olen ollut työtön ja epävarma siitä, milloin asiat lähtevät rullaamaan vai lähtevätkö ne ollenkaan.

Blogia koskevaa puhetta, Työelämä

Töitä!

Juuri selvisi, etttä sain yllättäen vuodeksi kirjastonhoitajan töitä. Työt ovat toisella puolella Suomea, ja ne alkavat jo tammikuun alussa. Tässä on siis paljon järjestelemistä ja tohinaa joulun molemmin puolin.

Päällimmäinen tunne on tietenkin ilo, mutta myös jonkinlainen epäusko. Tiedän, etten ansaitse näin hyvää työpaikkaa, tämä on melkoinen onnenpotku. Kokopäivätyö kirjastonhoitajana ja työnkuvakin sellainen mikä sopii minulle kuin nenä päähän — en voi kuin olla iloinen ja kiitollinen. Uusi työpaikka on samalla mainio haaste ja askel eteenpäin, joka voi poikia paljonkin hyvää tulevaisuuden kannalta.

Työnkuvasta kerron lisää myöhemmin, mutta lyhyesti sanottuna se on aika tavallista ja monipuolista kirjastonhoitajan työtä vuoroviikoin kahdessa eri kirjastossa.

Ensi vuonna myös tämän blogin luonne muuttuu. Teoreettisemmasta jorinasta on aika siirtyä useammin käytännön maailmaan. Ja koska työt ja niihin perehtyminen vievät niin paljon aikaa ja energiaa, julkaisen blogissani jatkossa jutun vain joka toinen viikko. Toivon, että te lukijat ymmärrätte tämän päätöksen.

Tätä blogia on ollut mukava kirjoittaa ja toivottavasti on jatkossakin. Toivon myös, että jatkossa osaisin olla tässä blogissa ehkä nykyistäkin rehellisempi, enkä pelkäisi tuoda julki tyhmiä mielipiteitä, joita minulla varmasti riittää. Haluaisin, ettei minun tarvitsisi sen kummemmin teeskennellä tai esittää mitään. Kunpa voisin olla oma itseni, mitä sitten sanonkin tai teenkin. Ainakaan en halua teeskennellä olevani viisaampi tai parempi työntekijä kuin olenkaan.

En halua pelätä, että ”mitä jos mokaan” tai ”mitä jos työnantaja tajuaa etten oikeasti osaakaan mitään”. Tai että työnantaja lukee blogiani ja huomaa, että kyseessä ei olekaan ns. hyvä tyyppi joita työpaikoille aina haetaan. Tuollaisia ajatuksia minulla on jo käynyt mielessä. Mutta samapa tuo, se on varmasti ihan luonnollista. On hyvä vain mennä eteenpäin, vaikka mieli saattaakin kehitellä typeriä uhkakuvia.

Ainakin yritän parhaani nyt ja jatkossakin. Mutta asioista on turha stressata liikoja. Palataan asiaan tammikuun puolenvälin jälkeen, nyt pidän blogista vähän lomaa. Mukavaa joulua kaikille lukijoilleni!

Blogia koskevaa puhetta, Työelämä, Työkokemukset

Leipääntyminen

Nyt tuntuu hassulta selailla taaksepäin kirjoituksiani. Tuntuu kuin vain viikosta toiseen heittelisin ideoita ilmaan ja teeskentelisin viisaampaa kuin olenkaan. Että muka oikeasti olisin tietäväinen ja kaikin puolin kypsä kirjastoammattilainen, joka latelee asiaa sitä mukaa kun sormet kulkevat näppäimistöllä.

Mutta miksi tällainen otsikko? Älkää huoliko, te armoitetut lukijani, en ole vielä leipääntymässä tähän blogiin.

Minulle vain tuli mieleen ajatella sitä hetkeä, jolloin olen kenties ollut jo pitkään kirjastotyössä. Ehkä olen viettänyt samassa kirjastossa jo vuosia. Nyt, kun en ole vielä oikein päässyt urani alkuunkaan, tuntuu silti oudolta miettiä sitä. Ja kuten sanoin, se tuntuu hassulta, kun ajattelee millainen minä kirjoittaa tätä blogia.

Mutta kyllästyisinkö siis? Leipääntyisinkö? Olenko edes sellainen ihminen, joka aina haluaa uusia haasteita?

En ihan tiedä. En tunne itseäni tai työminääni niin hyvin. Asiat riippuvat tietenkin myös muista olosuhteista, joista on turhaa lähteä spekuloimaan.

Olen kyllä ajatellut, että nautin rutiineista, ja haluan tehdä rutiinit työssäni niin hyvin kuin mahdollista. Luulen, että minulle on oikeastaan hyvin tärkeää, että pystyn täsmällisesti hallitsemaan työnkuvaani ja palaamaan tuttuihin rutiineihin. Mutta luulen myös, että koska olen pohdiskelevan luonteinen ihminen (se puoli on varmasti blogissakin päässyt esille), tarvitsen toisinaan haasteita, jotka vievät minua eteenpäin. Ja totta kai haluan kehittyä työntekijänä ja ihmisenä.

Perusjutussa ei ole mitään ongelmaa. Koen kirjastotyön minulle yhä kaikkein mieluisimmaksi ammatiksi. Itse työhön en siis kyllästy, ellei se sitten muuta muotoaan sellaisella radikaalilla tavalla, josta en tykkää ollenkaan.

On tylsää vetää tämä teksti yhteen korostamalla tasapainon merkitystä, mutta parempaakaan vastausta en keksi. Yksi vastaus on myös, että rutiinit ovat tärkeitä, mutta rutiinien pitäminen hedelmällisinä vaatii tarkkaavaisuutta.

Uusien haasteiden vastaanottaminen merkitsee myös uusien, parempien rutiinien kehittämistä. Jotta rutiinit voivat motivoida, niiden täytyy olla mielekkäitä ja muuttua tarpeen tullen. Tai ainakin tämä kuulostaa itselleni aika järkeenkäyvältä. Jatkuva uudistuminen uudistumisen vuoksi on yhtä huono idea kuin laiskankyllästynyt urautuminen ja jämähtäminen. Ei ihmisellä riitä energia jatkuvaan varpailla olemiseen. Sama työnkuva vuodesta toiseen puolestaan tylsyttää ja tyhmentää.

Abstraktilla tasolla on siis aika helppoa hahmotella jonkinlainen näppituntuma työnteosta. Eteenpäin pitää mennä, mutta rutiinien kautta. Ja jotta ei tule leipääntymistä, täytyy varoa vääränlaisia rutiineja. Tätä kautta voisin kuvitella lähestyväni työnkuvani olosuhteita ja ulottuvuuksia missä sitten satunkaan olemaan töissä.

Tällaiset pohdinnat voivat olla myös aihioita sille, mihin suuntaan tämä blogi kehittyy. En ihan tiedä vielä sitäkään, mutta katsotaan.

Blogia koskevaa puhetta, Työelämä

Kesälomalta

Terve vaan taas hyvät lukijani! Kesä ei ole vielä ohi, mutta tämän blogin kesä on. Onkin jälleen aika ottaa näppäimistö käteen ja naputella muutama rivi. Blogi lähtee nyt kohti syksyä uudella sykkellä ja innolla, ja luvassa on jälleen enemmän tai vähemmän asiantuntemattomia ja sumeilemattoman subjektiivisia kirjoituksia kirjastomaailmasta.

Tai no, olen edelleenkin aika lailla kirjastomaailman ulkopuolella enkä sen sisällä. Päiväni ovat edelleen työttömän päiviä, vuorokauteni työttömän vuorokausia. Minua kuitenkin rohkaisee se, että olen muutaman viime kuukauden aikana päässyt useampaankin työhaastatteluun, ja ehkä on vain ajan kysymys että jotain tärppää. Ehkä. Eilen tuli taas yksi kielteinen vastaus, mutta ei se mitään.

Kesääni on myös mahtunut paljon hyviä kirjoja ja lehtiä, jotain uutta opittavaa ja uusia ajatuksia. Lepoa myös. En tiedä, miksi en menisi positiivisella asenteella eteenpäin.

Toki työhaku voi vaikuttaa hallitsemattomalta, ja vaikka sitä kokisikin olevansa menossa oikeaan suuntaan ja ottavansa samalla askelia itsensä kehittämisessä, sitä ei koskaan voi olla varma mitä muut, ne pelottavat työnantajat, ajattelevat minusta. Asiat kehittyvät usein odottamattomalla tavalla. Omat valinnat voivat johtaa toisaalle kuin mitä oletti.

Minä olen esimerkiksi miettinyt, itseopiskelenko minä nyt oikeita asioita. Onko sillä, mitä luen parhaillaan, riittävästi pohjaa kirjastotyön todellisuudessa, niin että siitä olisi hyötyä päivittäisessä työssä? Tiedän, että sivistykseni saattaa kasvaa, vaikka käyttäisin aikaa minkä tahansa genren tai aineistolajin parissa. Mutta miten saisin tulevaisuudessa kaiken potentiaalini asiakkaiden käyttöön? Mitä voin tehdä asian hyväksi juuri nyt?

Mielestäni nämä ovat asiallisia kysymyksiä. Ei koko elämä ole työtä, mutta tiedän hyvin, että voin käyttää aikaani hyvin tai vähän huonommin. Ajankäytölläni on selviä heijastusvaikutuksia siihen, millainen työntekijä voin olla tulevaisuudessa.

Ja siitä tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, millainen se muutoksineen on ja milloin jotain muutoksia alkaa tulla. Joka tapauksessa totta on, että se, miten hallitsen nykyisyyttä, vaikuttaa tulevaisuuteen.

Samat ajatukset pätevät hieman tähän blogiinkin. On hyvä olla senkin suhteen sillä ajatuksella, että blogi voisi yhä kehittyä ja jalostua — että ehkä pohtisin enemmän, mitä minä näillä kirjoituksillani haluan hakea. Syksy on varmaan siinä suhteessa mielenkiintoista aikaa. Katsotaan, mihin päädyn.

Blogia koskevaa puhetta

Kesälomalle

No niin, nyt on vielä aika sanoa pari sanaa tästä blogista ennen kuin se jää kesätauolle. Viime vuonna en taukoa pitänyt, kun blogi oli muutenkin vasta alkutekijöissään. Nyt on kuitenkin hyvä hetki hieman levätä ja kerätä uusia voimia ja ideoita.

Sanonpa sen, että olen itse ihan tyytyväinen kirjoituksiini. Olen jopa yllättynyt, ettei aihepulaa ole syntynyt, vaikka en olekaan voinut kertoilla uusista työkokemuksistani. Aina voisi panostaa kirjoituksiin enemmän ja hankkia runsaammin taustatietoja lihaksi luiden ympärille, mutta merkintöjen pohdiskeleva sävy on myös ollut tarkoituksellista. Samoin tietty kuivakka sävy.

Uskon myös, että uusia työjaksoja tulee, ja siten blogi ehkä muuttuu teidän lukijoiden kannalta taas vähän mielenkiintoisemmaksi. Onhan mukavampaa, kun voi puhua kokemuksen pohjalta eikä vain pyöritellä asioita omassa päässään. Nyt tämä blogi varmaankin rullailee siinä rajoilla, kun havaintoni kirjastomaailmasta ovat välillä liiankin korkealentoisia.

Palautteesta olisin myös iloinen, vaikka ei se välttämätöntäkään ole. Suunnilleen kyllä tiedän tilastojen perusteella, että kyllä tätä blogia jotkut oikeasti lukevatkin. Se on jo itsessään palkinto. Kiitos siis teille, jotka olette olleet mukana ja joita kiinnostaa edes vähän.

Senkin sanon, että hieman kirjoitusoppaiden vastaisesti kirjoitan pitkiä ja vaikeita artikkeleita ihan melkein tarkoituksella. Näin on, koska tämä on minun blogini. Haluan pitää sen vankasti filosofisella asialinjalla ja lukijoille sopivan haastavana. Haluan pitää kirjoitukseni myös rehellisinä omille ajatuksilleni, jotka mielellään tulevat julki varsin hämärässä ja monimutkaisessa muodossa.

Minulle ei oikeastaan edes ole niin väliä, vaikka saattaisinkin saada enemmän lukijoita jollain toisella tyylillä. Toivon, että te lukijat edes osittain ymmärrätte tämän valinnan. Jos nyt ette innokkaasti nyökyttelisikään sille hyväksymisen merkiksi, niin ehkä saatatte sentään sietää minua ja hulluja tekstejäni.

Toivotan tässä teille hyvää kesää ja hyviä kirjastosäitä! Nehän voivat olla sekä poutaa että sadetta riippuen siitä, mikä innostaa parhaiten viettämään aikaa kirjaston aineistojen parissa. Palataan asiaan elokuun puolella.